sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Viikko 48 ja viimeinen lepoilu

Viimeisen kahden viikon treenailut ovat olleet vähän rypästyyppisiä. Jaksoon on mahtunut kokonaisia lepopäiviä ja myös reippaampia päiviä. Treenit ovat vaihdelleet lähes yhtä paljon kuin kelitkin. Kauniista auringonpaisteesta ollaan menty toiseen ääripäähän vesisateineen ja tuulineen.



Suunnitelmat helmikuun lopussa juostavaan Trans Grand Canariaan alkaa olla selvillä. Varsinainen harjoitusjakso alkaa ensi viikosta. Takareisi alkaa olla siinä kunnossa, että kuormitusta pystyy lisäämään nyt lähelle normaalitasoa ja kunhan muistaa monipuolisen treenin niin ei suurempaa ongelmaa pitäisi tulla. Marraskuun lopussa oli jo hyvä kolmen viikon jakso ja nyt parin leppoisamman viikon jälkeen uskon, että varsinainen harjoittelu voi alkaa.

Kisaan on nyt aikaa 11 viikkoa sekä itse kisaviikko, yhteensä siis 12 viikkoa. Siihen ehtii mukavasti ottaa 3x3 viikon nousujohteisen jakson sekä sitten parin viikon kisavalmistelun ja lopuksi kisaviikon matkustamisineen. Kisapaikalle lennämme edeltävän viikonlopun sunnuntaina, joten aikaa lämpötilaan sopeutumiseen toivottavasti on riittävästi. Suomen lämpötiloista helmikuun lopulla ei osaa etukäteen sanoa mitään. Ne voivat olla ihan mitä vaan. Tuntuu taas todella hyvältä päästä tosissaan suunnittelemaan tulevaa.

Tiistaina kokeilin ensimmäistä kertaa porraslaitteessa tehtyä nousutreeniä. Olipa hauska ja tehokas treeni. Sykkeet nousivat melkoisesti ja hiki virtasi kiivaasti. Alussa pohkeet tuntuvat olevan kovilla, mutta ne mukautuivat menoon aika nopeasti. Sen sijaan loppua kohti etureisissä alkoi meno tuntua. Lopussa nostin vielä hetkeksi vauhtia ja etenin portaita juoksemalla. Tätä ei kuitenkaan kestänyt pitkään ja noin 55 minuutin kohdalla lopetin treenin. Siihen vielä vähän verkkaa matolla ja venyttelyt. Porrastreeni voisi olla hyvä lisä harjoitusvalikoimaan tänä talvena. Tämä pitää laittaa vakavaan harkintaan.
Porraslaite
Keskiviikkona kävin fillarilla töissä. Illalla kävimme Antin ja Villen kanssa juoksemassa runsaat 1,5 tuntia Nuuksion polkuja, tai pitäisikö sanoa ojanpohjia. Sen verran paljon oli vettä edelleen maastossa. Kaikkineen keskiviikolle tuli 3,5 tuntia treeniä.

Viikolle kertyi yhteensä kahdeksan tuntia treeniä.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...