sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Viikko 10 ja vähän kovempi viikko

Viime viikolla treenitunteja kertyi 23,5 ja tälle viikolle oli budjetoitu 26 tuntia. Se tulisi mukavasti kasaan kolmella pidemmällä lenkillä, jotka olin ajatellut keskiviikolle, perjantaille ja sunnuntaille. Näin alkuviikko olisi vähän kevyempi. Tämä oli siis suunnitelma.

Maanantai meni vanhalla kaavalla. Aamulla runsaan tunnin lenkki ja illasta runsaan parin tunnin kieppi Leppävaaran kautta. Siihen väliin vielä hyvä tunnin jooga. Etureidet ja lonkan koukistajat olivat melko jumissa edellisen viikon lenkeistä, joka vähän tuntui joogatunnilla, mutta ei sitten enää juostessa. Tosin ehkä tuo askellus ei nyt enää kovin lennokasta ole muutenkaan näillä kilometreillä.

Tiistaina juoksin taas aamusta runsaan tunnin lenkin töihin ja illalla runsaat 2,5 tuntia taas pienellä kiepillä Leppävaaran kautta. Pyörätiet alkavat olla jo melko mukavassa kunnossa, mutta juoksin kuitenkin edelleen vanhalla Salomonin SpikeCrossilla, koska pikkutiet täällä Nuuksiossa onkin vielä aika jäiset. Salomonin vanhassa tossussa on kilsoja jo 2000, joten nastat on hyvin pyöristyneet eivätkä tunnu jalkapohjassa edes asfaltilla. Mutta vaimennusta löytyy edelleen ja olenkin juossut sillä lähes koko alkuvuoden.

 Keskiviikkona tein pidemmän lenkin Nuuksiossa. Uutta lunta oli pyryttänyt jonkin verran ja lämpimän kelin takia hanki ei juurikaan kantanut. Siinä meni runsaat neljä tuntia hankea tarpoen, kun tein vielä Romvuorella pari ylimääräistä nousua. Pari viimeistä tuntia menivät lampun kanssa edeten. Kattilasta länteen oli joku tehnyt moottorikelkalla latu-uraa NC reittiä pitkin. Se tekikin mukavan lisän, kun polun sijasta sai tarpoa upottavassa ja märässä lumessa.

Valoisassa

Pimeässä

Torstaina juoksin aamulla vajaan tunnin mäkitreenin matolla. Illalla jouduin jättämään lenkin väliin, kun laskeskelin, ettei tunteja riitä enää loppuviikolle, jos lähden vielä töiden jälkeen ulos. Siispä tyydyin lyhyeen core-treeniin kotona saunaa lämmittäessä.

Perjantaina pidin taas lomapäivän ja lähdinkin heti aamusta Jättärille tekemään pidempää mäkitreeniä. Ilma oli sellainen puolipilvinen auringon paistaessa aina välillä. Ilma oli kuitenkin lämmin eikä kevyt tuulikaan haitannut. Runsaassa kuudessa tunnissa sain tehtyä 54 nousua ja +3500 nousumetriä. Fasaani oli paikoin aika jäinen, mutta loiva hiekkatie oli hyvässä kunnossa.

Aamuaurinko


Päivällä vähän pilvistyy

Jättärin jälkeen ajoimme Amer Brand Storelle Helsinkiin, jossa yhteinen Barkley-projekti Salomonin kanssa lähti liikkeelle. Tarkoitus on testata muutamia uusia kenkiä ja varusteita tulevaa kisaa varten. Suurimmat odotukset olivat S-labin uuteen 12litran reppuun, jossa suurimpana muutoksena edellisestä mallista on uudet isot lisätaskut edessä, osittain juomapullojen päällä sekä alla. Taskut on sen verran isot, että niihin saa mahtumaan pidemmässä kisassa tarvittavaa tavaraa eikä reppua tarvitse aina ottaa pois selästä tavaroita kaivaessa. Yhteen taskuun mahtuu mukavasti vaikka hanskat tai sateenpitävä takki. Tai vaikka puoli kiloa irtokarkkeja ja pari karjalanpiirakkaa. Toinen mielenkiintoinen uutuus oli uudet Salomonin Sense Ultra tossut. Viikonloppuna ehdin näitä jo kahdesti kokeilla ja alkutuntuma on todella hyvä. Tossu istuu jalassa kuin sukka, joten ainakin itselleni se sopii hyvin. Maastossa on vielä sen verran lunta, että pidosta on vaikea sanoa vielä tarkempaa, mutta pitoa löytyy jopa lumi- ja jääsohjossa, jota nyt aurinkoisena viikonloppuna on riittänyt. Vaimennusta tossusta pitäisi löytyä pidemmällekin matkalle ja huomattavasti enemmän kuin vanha kolmos-versio, joka itselläkin kaapista löytyy. Sillä en kuitenkaan ole pysytnyt juoksemaan kuin parin kympin polkulenkkejä. Sen verran kevyt tuo vaimennus siinä vanhassa mallissa on. Mielenkiinnolla odottelen lumettomalle maalle pääsyä uudella 6-sarjan Sense Ultralla.


Lauantaina olin Annan ja Jannen kanssa polkulenkillä. Kiersimme Sysikalliosta Pirttimäkeen pullalle ja siitä sitten takaisin. Nousua tuli reilu tonni, kun könyttiin kaikki nyppylät läpi. Pirttimäen pulla maistui edelleen hyvälle.

Sunnuntaina käytin loput tunnit kiertäessäni runsaat 3 tuntia Nuuksiossa. Kävin Kattilassa kääntymässä ja jatkoin siitä länteen NC reittiä. Polut olivat aika hyvässä kunnossa vaikka paikoin alkoi jo olla aika pehmeää. Keskellä Nuuksiota Lapras tuli vastaan. Olihan se napattava.


Uudet Senset

Viikolle kertyi tunteja tasan 26, jossa juoksua 196 km. Ensi viikolla on viimeinen ja samalla kovin treeniviikko ennen Barkleyn kisaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sais Amerin porukka lyödä sinulle Spartanin ranteeseen niin pääsisi ko.vehjes tosi testiin/testaajalle ;-)

StanleyPark kirjoitti...

Kattellaan nyt ;-)

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...