sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Lisää pyöräilyä

Taas on yksi viikko tätäkin syksyä mennyt. Aika tuntuu kuluvan todella nopeasti vaikka juoksemaan ei vieläkään pääse. Sen sijaan tällä viikolla on pyöräily tullut sitäkin tutummaksi. Perustyömatkojen lisäksi tällä viikolla on tullut tehtyä kolme fillarilenkkiä ja reidet ovat saaneet kyytiä lähiseutujen maastoissa. Tänään kävin tekemässä 2,5 tunnin lenkin Salmeen ja takas. En mennyt ihan samoja reittejä kuin juostessa, koska ne ovat vähän turhan teknisiä meikäläiselle vaan enemmänkin nopeita mutta mäkisiä hiekkateitä, joita oli ilo polkea. Takaisin tullessa kiersin vielä vähän extraa ja kilometrejä tuli yhteensä 53. Vauhti nousee välillä todella kovaksi kun taas jyrkissä ylämäissä se on kävelyäkin hitaampaa. Lopussa tuntui, että käsivarretkin olivat ylämäissä hapoilla vaikka jaloilla mä vielä siinä vaiheessa yritin polkea.

Parin viikon päästä kisataan taas Mammuttimarssissa, jossa olisi vaihtoehtona kulkea reitti läpi fillarilla. Se onkin houkutteleva, mutta olen jo lupautunut mukaan huoltopuolelle, joten se jää kyllä tällä kertaa väliin. Pitkän reitin 170 kilsaa pyörällä olisi kyllä ollut hieno kokemus sekin. Tilaa kilpailussa on vielä paljonkin, joten kaikki innokkaat heti ilmoittautumaan mukaan joko jalan tai pyörällä.

Tiistaina jatkoimme tutkimuksia, kun kävin toisen kerran kokeilemassa fysioakustista tuolia. Lisäsimme viime kerrasta vähän voimakkuutta ja tunne olikin edellistä kertaa parempi. Tästä vähän lisää jatkossa.

Sadetta on nyt viimeisen neljän viikon aikana tullut meillä yhteensä 110 milliä, joka tarkoittaisi lumeksi muutettuna yli metrin verran lunta. Eli hyvältä näyttää lumien suhteen. Nyt vaan pitäisi lämpötilojen pudota sen verran, että pysyttäisiin pakkasen puolella ja kinokset alkaisivat kasvaa. Viime talvena pysyvä lumi tuli vasta tammikuussa Loppiaisen jälkeen. Loppiaisrogaining juostiin parin sentin lumessa ja siitä se sitten alkoi pysyä pakkasella ja lunta alkoi kertyä. Saa nähdä meneekö tänä vuonna niin myöhään.

Alla pari kuvaa viikolta.
Rusina

Laku nauttii saunan lämmöstä Karhulaatikossa.

Leppävaara. Lauantaina pyöräkauppoja kierrellessä.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...