perjantai 15. kesäkuuta 2012

Jukola prologi

Huomenna se alkaa. No Jukola tietysti. Lauantaina ja sunnuntaina kisataan 35. kerran Venlojen ja 64. kerran Jukolan viestin mestaruuksista, tällä kertaa Valio-Jukolan merkeissä. Itselläni on edessä 19. Jukolan viesti ja samalla viides kerta Endurancen joukkueessa.

Tällä kertaa viesti käydään Vantaan Hakunilan urheilupuiston vieressä sijaitsevan Sipoonkorven maastoissa. Luvassa on ilmeisesti yllättävänkin vaativaa suunnistusta vaikka kisakeskus ja kilpailualue sijaitsevat suurten teiden ja asutuksen välissä. Ilmeisesti juuri tästä johtuen jokaisella osuudella on viitoistusta noin kahden kilometrin verran. Samoissa maastoissa on kisattu vuonna 1995, mutta silloin en ollut mukana. Itselleni huomiset maastot täysin tuntemattomat, koska en ole siellä koskaan ollut edes ulkoilemassa. No, viikonloppuna siihen tarjoutuu hyvä mahdollisuus kunhan ei jää liiaksi nauttimaan uusista maastoista.

Endurancen viestijoukkue ottaa tänä vuonna viidennen kerran haasteen vastaan Jukolan viestiin osallistumisesta. Olemme olleet mukana vuodesta 2008, jolloin kisattiin Tampereella. Sen jälkeen olemme olleet mukana 2009 Mikkelissä, 2010 Kytäjällä ja 2011 Virolahdella. Porukka on vuosien varrella vaihdellut melkoisesti. Tämän viikonlopun jälkeen Endurancen joukkuetta on edustanut Jukolassa yhteensä 15 eri suunnistajaa.

Tämän vuoden viestiin olemme saaneet kokoon erittäin iskukykyisen joukkueen. Vaikka Hevoskuurin tekemässä ennakkoarvailuissa emme olekaan mainittuina niin uskon, että tulemme olemaan yksi suurimmaista yllättäjistä. Nähtäväksi jää ainoastaan se miten moni muista huippujoukkueista saa jäädä katselemaan meidän  nastareiden kantapäitä.

Tärkeälle avausosuudelle viestiä lähtee viemään Mikko Luusalo. Erittäin varmana ja kokeneena suunnistajana Mikko laittaa muut aloittajat koville. Toisen ja samalla viestin ainoan kokonaan pimeän osuuden viestiä vie Janne Snellman, joka on kevään aikana päässyt todelliseen huippukuntoon. Seikkailu-urheilun puolellakin vaikuttava Janne on tänä viikonloppuna lainassa Lupus Extremen joukkueesta. Kolmannella osuudella olen itse juoksemassa ja toiveissa olisi, että kroppa olisi paremmassa kunnossa sekä kisaa ennen että kisan jälkeen kuin mitä se oli viime vuoden Jukolassa.

Viestin ratkaisut nähdään usein aamuyön lyhyillä, mutta jäätävän kovavauhtisilla neljännellä ja viidennellä osuudella. Endurance heittää tässä vaiheessa peliin kokeneet suunnistajat Jari Rostin sekä Jouni Holle Holopaisen. Jari on kiertänyt rasteja ahkerasti kevään aikana ja on selvässä nousukunnossa. Holle taas juoksi oman ennätyksensä helmikuussa Espoossa juostavassa 24h juoksussa, joten kunto on kaikin puolin kohdallaan. Kuudetta osuutta suunnistaa maajoukkuemies Tero Hyppölä, jolle kauden päätavoite on Jukolan viestin lisäksi syyskuun alussa Puolassa juostavat 24h MM-kisat. Ratkaisevan ankkuriosuuden juoksee huippukuntoinen Juha Jumisko, joka voitti toukokuun alussa Kreikassa juostavan 260 km mittaisen Dolichos -maastoultran. Muiden joukkueiden ankkuriosuudelle asettamat maailmanmestarit joutuvat siis ahtaalle Juhan kanssa.

Sunnuntaina nähdään miten kisat ovat menneet. Tässä vielä vähän tunnelmia viime vuoden lähdöstä.


YLE:n  TV2 lähettää sekä Venlojen että Jukolan viestin suorana lähetyksinä, joten jos et pääse itse paikalle niin kannattaa avata telkkari lauantaina klo 13.40 - 17.30 sekä klo 23.50 - 7.00.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...