sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Rogaining – uusi aluevaltaus

Loppiaisena on luvassa uutta virikettä Rogainingin muodossa, kun helsinkiläinen suunnistusseura Rasti-Jyry järjestää Loppiaisrogainingin Vaakkoin ulkoilualueella. Maastoon on viety yhteensä 40 rastia ja aikaa rastien kiertämiseen on varattu kahdeksan tuntia. Rastit on pisteytetty sen mukaan, miten kaukana ne ovat lähtö/maali-paikasta. Eniten pisteitä kerännyt voittaa. Tosin nythän on kyseessä harjoitus (onkohan tämä jokin uusi kilpailumuoto?). Tuon kahdeksan tunnin ajan ylittämisestä sakotetaan yksi piste jokaista ylimenevää minuuttia kohden.

Mallikartta julkaistaan tuntia ennen kisaa, joten se yksi tunti on aikaa suunnitella, missä järjestyksessä aikoo rastit kiertää. Vähän pelivaraa joutuu kai jättämään tuohon kahdeksaan tuntiin, ettei ainakaan tule sakkopisteitä. Katsotaan ehtiikö siinä hakemaan kaikki rastit. Mitään aikaisempaa kokemusta ei vastaavasta lajista ole vaikka ilmeisesti tätä on harrastettu jo aikaisemmin pistesuunnistuksen nimellä. Harjoitukset alkaa klo 11, joten viimeiset kolme tuntia menee pimeässä. Pitää siis ottaa otsalamppu mukaan.

Tällä viikolla tuli myös osallistumisvahvistus Ranskan Surgèresista. Nyt pitää vaan enää ilmoittaa joitakin henkilökohtaisia tietoja matkustuspäivien ja kuvan kera. Tammikuisen kaksnelosen jälkeen jää aika pitkä aika (neljä kuukautta) ilman mitään kisaa, mutta ehkä tuohon neljäkasille olisi hyvä valmistautua todella huolella. Muutenkin tuo ensi vuoden kisakalenteri alkaa olla aika pitkälle päätetty. Selvää on tässä vaiheessa, että mitään sopivaa 6-7d kisaa ei ensi vuodelle löytynyt. Vuoden tauon jälkeen on kuitenkin tarkoitus laittaa ilmoittautuminen syksyiseen Spartathlon kisaan. Väkeä on varmasti paljon paikalla juhlavuoden ollessa kyseessä. Katsotaan mahtuuko kaikki hakijat mukaan.

Noiden kolmen kisan lisäksi ei sitten mitään suurempia kisoja mahdukaan kalenteriin. Syksyllä tietysti Mammuttimarssi ja/tai Vaajakoski, mikäli Kreikasta palautuu hyvin. Ainut ajankohta, jolloin voisi ajatella jonkin kisan juoksemista, on heinä-elokuun vaihde. Siitä on kaksi kuukautta edelliseen kisaan ja kaksi kuukautta seuraavaan. Eli juuri sopivasti. Eikös Tallinnan 12h juostu aikoinaan heinäkuun lopussa?

Muuten tämän viikon treenit ovat sujuneet suunnitellusti. Ainoastaan kovat pakkaset ovat olleet lenkkeillessä hieman kiusana. Fillaroinnista luovuin kokonaan tällä viikolla, kun siinä kuitenkin se viima lisää pakkasen tunnetta. Maanantaina ja tiistaina juoksin töihin ja takas (1,5h suuntaan) ja keskiviikkona oli lepopäivä Juhalla käydessä. Torstaina juoksin töistä kotiin ja perjantaina tuli vajaa 2,5h lenkki. Lauantaina kävin kiertelemässä Montrailin reittiä juoksematta sitä kuitenkaan kokonaan läpi. Kuuden tunnin jälkeen oli pakko soittaa kotiin ja pyytää kuljetusta Solvallasta. Kovan pakkasen takia ei energiat enää riittäneet pitämään lämpimänä ja katsoinkin parhaaksi lyhentää jo muutenkin vähän venähtänyttä lenkkiä. Salmessa joku karavaanari sanoi aamulla mittarin näyttäneen 22,5 astetta pakkasta. Aika kylmältä tuo kyllä tuntuikin. Sunnuntaille tuli runsaan 1,5h lenkki. Eli viikko yhteensä 18.56h, jossa 166km juoksua. Alla kuva lauantain lenkiltä (kirsikkapuut kukkii?).



Ensi viikolla jatketaan...määriä hieman lisää nostaen.

5 kommenttia:

Santta kirjoitti...

Sinulla on aikas hyvin hahmottunut ensi vuoden kisa-kalenteri ja treenikalenteri.

Santta kirjoitti...

Oikein hyvää ja rentouttavaa Joulua sekä onnea ja menestystä vuodelle 2010 Team Heermanille!

Toivottaa Santta ja Jussi!

eka kirjoitti...

Hyvää ja Rauhallista Joulua teille molemmille! t. Torreviejan poppoo

Sari kirjoitti...

Oikein hyvät Joulut kaikille täältäkin!

t:mikael

Hietsu kirjoitti...

Hyvää joulua M & S! Mukava kuulla, että olet tulossa Spartathloniin.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...