Sakura-michi dataa ja muuta

Palattuamme reissun jälkeen takaisin kotiin on kevät ottanut pitkiä askeleita kohti kesää ja lämpimämpiä kelejä. Yöt ovat välillä olleet erittäin kylmiä (lähellä nollaa), mutta päivällä lämpötila on kivunnut jo mukaville lukemille. Iltapäivällä töiden jälkeen kotiin polkiessa joutuukin vaatetusta keventämään melkoisesti. Tämän viikon keskiviikkona kuului ensimmäistä kertaa käki kukkuvan ja lisäksi saatiin näköhavainto kevään ensimmäisestä västäräkistä ja pääskysestä.

Tuossa alempana löytyy vähän dataa tuolta Sakurasta. Lähinnä reittiprofiili ja väliajat kisasta. Vertailun vuoksi kaivoin mukaan väliajat kolmen vuoden takaa. Järjestäjien ilmoittama reittiprofiili on seuraavanlainen

Juoksussa käyttämäni Polarin mittari mittasi Sakuran reittiprofiilin näin

Tuossa Polarin mittauksessa pitää huomioida, että vauhti hidastuu pari minuuttia kilomerillä tuolla kisan toisella puolikkaalla. Siksi toinen puolikas näyttää vähän venyneeeeeltä. Myös alussa on hieman eroja, kun Polari näyttää nousujen alkaneen reilusti vasta tuolta kuuden tunnin jälkeen. Matkaa oli silloin taitettu jo varmaan se 6kymppiä tai jotain.

Alla olevassa taulukossa on vertailun vuoksi kolmen vuoden takaiset sekä tämän vuoden väliajat. Ensin tulee kellon aika sitten käytetty kokonaisaika ja lopuksi suluissa käytetty aika edelliseltä CP:ltä. Siitä näkee, että kolme vuotta sitten on alku mennyt vähän nopeammin, mutta loppumatka olikin sitten tällä kertaa nopeampi.

Check Point	Sakura-michi 2009	Sakura-michi 2012
Start	6:15	6:15
CP1 / 106,9 km / max 14h	17:13 / 10:58	18:03 / 11:48
CP2 / 143,0 km / max 6h	22:09 /15:54 (4:56)	23:19 /17:04 (5:16)
CP3 / 172,6 km / max 4,5h	2:09 / 19:54 (4:00)	3:44 / 21:29 (4:25)
CP4 / 212,0 km / max 6h	8:40 / 26:25 (6:31)	10:00 / 27:45 (6:16)
Goal / 250 km / max 5,5h	15:05 / 32:50 (6:25)	15:42 / 33:27 (5:42)

Kilpailun tulokset löytyvät nyt kokonaisuudessaan DUV:n sivuilta.

Ultralegenda Seppo Leinonen järjestää huomenna Lohjalla 6h kisan oman 60-vuotis syntymäpäivänsä kunniaksi. Olemme coachin kanssa lähdössä seuraamaan kisaa ja samalla olisi tarkoitus juosta mukana jonkin aikaa. Täyttä kuutta tuntia ei ole tarkoitus olla mukana, mutta jos nyt ainakin pari tuntia kierrettäisiin kenttää. Sakuran jälkeen on tullut lähinnä pyöräiltyä työmatkoja. Ainoastaan kaksi juoksulenkkiä olen juossut tässä välissä, joten sunnuntaina voi lihakset taas olla vähän jäykät Sepon Ystävyysultran jäljiltä.

Sakura-michi 2012

Edellisessä viestissäni sanoin kisasta muodostuvan mielenkiintoisen ja niinhän siitä muodostuikin. Lähtökohdat koko kisaan olivat melko erilaiset edellisiin tapahtumiin verrattuna. Viime syyskuussa ollut leikkaus ja siitä toipuminen olivat vielä pahasti kesken. Loppiaisena aloitettu harjoittelu keskeytyi helmikuun puolivälissä leikkauskohdan alkaessa uudestaan kipuilla. Sen jälkeen harjoittelu oli lähinnä korvaavien harjoitteiden varassa. Hiihtoa ja pyöräilyä ja niitäkin melko maltillisesti. Tavoitteena olleet harjoitustunnit jäivät kauas toteutuksesta. Pisin lenkki tämän vuoden puolella taisi olla huhtikuun alussa juoksemani 30 kilsan lenkki.

Tätä harjoitustaustaa vasten tarkoitukseni oli Sakurassa juosta vain jonkin verran alkua ja hypätä sen jälkeen radan sivuun. Koska olimme peruuttaneet matkamme Sakuraan viime vuonna, niin en enää tänä vuonna kehdannut olla osallistumatta tapahtumaan, vaan päätin olla mukana ainakin lähtöviivalla. Siinä vaiheessa kun kipu yltyisi sen verran pahaksi, ettei juoksu tuntuisi enää hyvälle ,olisi aika seurata kisaa raatobussin kyydistä. Olimme jopa varanneet vaihtovaatteita coachin reppuun, jotta saisin juoksun jälkeen kuivaa vaatetta päälle.

Tänä vuonna huoltopisteitä oli reitin varrella vähemmän kuin kolme vuotta sitten. Taloudelliset ongelmat sekä vapaaehtoisten pienempi määrä aiheuttivat sen, että kahdeksan huoltopistettä viidestäkymmenestä oli tällä kertaa jätetty kisasta pois. Tämä tarkoitti sitä, että vielä toisena juoksupäivänä oli useita kahdeksan ja kahdentoista kilometrin pituisia etappeja huoltopisteiden välillä. Nämä olivat jo lähes liian pitkiä etappeja näin pitkässä kisassa ja tarkoitti käytännössä pidempiä huoltotaukoja sekä juoman kantamista mukana.

Poseeraukset ennen starttia...näkyykö kello, onko tukka hyvin?

Olimme Veikon kanssa viimeisessä lähtöryhmässä kello 6.15. Samassa ryhmässä olivat edellisen vuoden voittaja Kagi Shuuichi sekä tämän vuoden tuleva voittaja Takehiro Matsushita. Shuuichi lähti lähdössä kuin tykin suusta jättäen kaikki muut omaan varjoonsa. Juoksimme Veikon kanssa rauhassa omaa vauhtiamme, välillä liikennevaloissa odotellen. Pienemmissä risteyksissä juoksimme punaisia päin, mutta isommat risteykset piti ottaa varovasti. Aivan kuin tällä olisi ollut lopputuloksen kannalta merkitystä.  Japanilaiset juoksijat olivat huomattavasti länkkäreitä kuuliaisempia liikennevaloissa. He jaksoivat seisoa risteyksissä vihreää valoa odottamassa vaikka koko risteyksissä ei ollut heidän lisäkseen muita.

Alku meni rauhallisesti. Pysähdyimme jokaiselle huoltopistelle syömään jotain pientä ja juomaan ainakin mukillisen nestettä. Lisäksi otimme aina yhden urkkajuomapullon käteen huoltopisteeltä lähdettäessä. Itselläni oli vielä juomavyö, jossa oli varalta kirsikankukan värinen 0,5 litran pullo. Olemme jossain vaiheessa juoksun viimeiset kilpailijat yhdessä Saksan Hubert Karlin kanssa. Hubert on juossut Spartathlonin läpi kuusitoista kertaa ja tietää millä vauhdilla näitä kisoja juostaan. Juoksuvauhtimme oli alussa hieman alle kuuden minuutin vauhtia, mutta huoltotaukoineen se painui yli kuuden.

Huoltotauolla jossain parinkympin korvilla.

Muistelin kaupunkiosuuden kestävän noin 30 kilsan verran, mutta sitä riittikin paljon pidemmälle. Jossain kolmen tunnin kohdalla alkoivat ensimmäiset tuntemuksen alavatsassa. Ihan sellaista pientä, joka ei haittaa muuta kuin tuolla henkisellä puolella. Mainitsin siitä Veikolle ja coachillekin ja sanoin lopettavani kunhan kipu tuosta vähän kovenee. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut vaan kaikki tuntemukset hävisivät taas jonkin ajan kuluttua. Kohta maraton tuli täyteen ja samoin viisikymppinen. Kaikki tuntui hyvälle vaikka olimme juosseet pidemmälle kuin kertaakaan tänä vuonna.

Viidenkympin kohdalla on Sekin kaupunki ja sen jälkeen tiivis kaupunkialue alkaa vihdoin jäädä taakse. Noin kuudenkympin jälkeen alkaa reitti hiljalleen nousta kohti vuoristoa. Siihen asti ei reitissä ole juurikaan nousua. Ilma on ollut koko päivän pilvinen ja kevyt tuuli on puhaltanut takaa. Juostessa tulee tunne, ettei ilma vaihdu välillä lainkaan. Tien varressa olevien lämpömittareiden mukaan päivän korkein lukema ei ole kuin parinkymmenen korvilla. Kosteus ja myötätuuli tekevät kuitenkin ilmasta melko tukalan.

Huoltopiste 67 kilsan kohdalla. Nännit on teipattu ja matka voi jatkua.
Taustalla vasemmalla huoltajien bussi.

Jossain seitsemän ja kahdeksan kympin kohdalla alkaa auttamattoman huono kunto paljastua. Juoksu ei enää ole kovinkaan helppoa ja hitaasti mutta jatkuvasti nouseva reitti ei anna metriäkään ilmaiseksi. Päivällä aurinko pilkotta ohuen pilviverhon takaa ja lämmittää entisestään lämpenevää kroppaa. Juoksemme Veikon kanssa edelleen koko huoltopistevälin ja pidämme huoltopisteillä lyhyen tauon ruokaa ja juomaa nauttien. Saan Veikolta suolatabletteja, kun en ole varannut omia mukaan. Eihän minun pitänyt tänne asti edes juosta!

Huoltotauko Shirotorissa ja valmiina jatkamaan matkaa coachin kannustamana.

Ensimmäisellä eliminaatiopisteellä Shirotorissa (106km) on tarkoitus pitää pidempi ruokatauko ja syödä vähän isompi ruoka ennen tulevaa yötä. Täällä odottavat myös yötä varten varatut lämpimat vaatteet ja otsalamppu. Yöksi on ennustettu pientä pakkasta ja aamusta lähtien sadetta. Vaikka ilma on edelleen lämmintä puemme cratfin paidat t-paidan alle, samat paidat jotka olivat lähdössä päällä ja jotka kulkivat lantiolla kuuman päivän ajan. Melko nopeasti käy ilmi, että aluspaita on aivan liikaa, mutta pidämme sen kuitenkin päällä.

Nousut jatkuvat Shirotorin jälkeen kohti reitin korkeinta pistettä, joka sijaitsee vajaan tuhannen metrin korkeudessa merenpinnasta. Veikko lupaa, että voimme kävellä jyrkimmät mäet ja säästää voimia huomista varten. Vaikka nousua pitäisi olla huomattavasti niin tuntuu, ettei kävelypätkiä tule juurikaan. Nämä ovat varmaan niitä Veikon mainostamia turkulaisia ylämäkiä. Lämpöä riittää koko yöksi. Tienvarsimittareiden mukaan alin näkemäni lämpötila on kymmenen astetta. Mukanakulkevat lämpimät vaatteet näyttävät olevan matkassa aivan turhaan. Toisaalta ne eivät paina tuossa vyötäisillä mitään eivätkä muutenkaan haittaa juoksua.

Yö etenee todella hitaasti. Toisella eliminaatiopisteellä (143km) pitäisi olla vanha kirsikkapuu, joka oli viimeksi valaistu. Nyt kevät on Japanissa sen verran myöhässä, ettei puun kirsikankukat ole vielä puhjenneet kukkaan. Siitä syystä puuta ei myöskään ole valaistu.

Kova tuuli alkaa yön aikana. Tuuli on edelleen myötäinen, mutta tuulen voimakkuus on niin kova, että välillä meinaa kaatua. Oksia putoilee puista ja peltikatot kolisevat. Jossain vaiheessa alkaa sataa vettä ja puemme Veikon kertakäyttöiset sadepontsot päälle. Kokeilkaapa sitä myrskytuulessa, ei ihan helppoa! Saamme monet naurut, kun puemme ja riisumme sadepontsoja sateen alkaessa ja taas loppuessa. Tunnelit tuovat hetken rauhan tuulelta ja sateelta. Tunneleissa oleva jalkakäytävä on paikoin mudan ja veden peittämä, joten sitä juostessa saa olla tarkkana tossujen kastumisen ja liukastumisen takia.

Kolmannella eliminaatiopisteellä (172km) jätämme yöksi varatut takit ja pitkät housut huoltopisteelle. Kaikki lämpimät vaatteet tuli kannettua turhaan mukana. Koko kisa juostiin lopulta läpi lyhyissä housuissa. Väsymys alkoi tässä vaiheessa olla jo melkoista. Jouduimme kävelemään jo jonkin verran huoltopisteiden välillä. Myrskytuuli riepotteli meitä välillä niin paljon, että vähän pelotti juosta korkeilla silloilla alla pauhaavan joen yläpuolella. Sadepontsot toimivat purjeen lailla heitellen meitä edestakaisin. Useammilla huoltopisteillä järjestäjät olivat joutuneet purkamaan huoltoteltan kovan tuulen takia. Teltat eivät vain yksinkertaisesti pysyneet paikalla.

Viimeisen pitkän ylämäen päällä. Tästähän ei ole kuin alamäkeä jäljellä.

Lunta riitti tänä vuonna vuorilla paljon. Silti lämpötila ei ollut kylmä.

Toinen drop bägi oli jätetty 186 kilsan kohtaan. Olin varannut sadetakin ja kuivan paidan ja sukat tänne, mutta en käyttänyt mitään tästä bägistä. Sanoin vaan järjestäjille, että toimittavat sen maaliin Kanazawaan.

Toinen päivä oli omalta osaltani pelkkää raahustamista. Veikolla riitti voimia, mutta hän kunnioittaa sopimustamme juosta yhdessä maaliin asti. Tauot venyvät huoltopisteillä, kun tuolit pöytien vieressä ovat aivan liian houkuttelevia. Tarjoilut vaihtelevat paljon ja monelta huoltopisteeltä ei enää löydy cokista. Sen sijaan järjestäjien tarjoamaa urheilujuomaa sitäkin enemmän. Se alkaa tosin jo kyllästyttämään, vaikka saammekin sitä juotua.

Veikko jaksaa pitää jonkinlaista juoksuvauhtia yllä meikäläisen yrittäessä raahautua perässä. Lopussa myös jyrkemmät alamäet tuottavat vaikeuksia reisien ollessa kokonaan loppu. Onneksi tasaisilla pätkillä pystymme edelleen juoksemaan. Lopulta saavumme Kanazawan kaupunkialueelle, jossa matkaa maaliin on enää vajaa kymppi. Liikennevalot tuovat pientä toivottua taukoa ja onneksi kaikki mäet ovat jo jääneet taakse.

Saavumme Kenrokuen puistoon puoli neljän jälkeen. Tunne on hieman epätodellinen, koska en osannut kuvitella pääseväni tänne asti tällä kertaa. Monet tutut ovat vastassa coachin lisäksi.

Loppusuoralla Veikon kanssa. Ensimmäinen hymy meikäläisen naamalla 33 tuntiin.

Ja sitten naama peruslukemille. Veikko, onko vielä pitkä matka?

Maali! 

Maaliintulon jälkeen käymme pesulla, jossa meikäläisellä vierähtää pidempi tovi. Energiat on täysin loppu ja jokainen liike ja ajatus vaativat pitkän ajan. Suihkussa huomaan, että nivusissa on normaalit hiertymät, mutta jalkapohjissa ei ole yhtään rakkoa. Pulikoinnit kylmässä altaassa saavat jalkalihaksiin toivottua liikettä. Veikko käy jo huolestuneena tarkistamassa, olenko hukkunut altaaseen, kun pesu kestää niin kauan.

Pesun jälkeen odottaa bussikuljetus majapaikkaamme Shirotoriin sumopainijan majataloon. Matka kestää kaksi tuntia, jonka jälkeen saamme huoneet ja syömme illallisen. Ruokaa riittää monta lajia ja jossain vaiheessa pitää emännälle sanoa, ettei enempää jaksa syödä. Siitä lähdemmekin saman tien nukkumaan.

Seuraavana päivänä on perinteinen kirsikankukkapuun istutus. Ilma on sateinen, mutta kuvia pitää ottaa muistoksi. Ehkä joskus myöhemmin tästä jaksaa nauttia enemmän.

2012 Sakura-michi kirsikankukkapuun istutus

Istutuksen jälkeen alkaa loppuseremoniat. Puheiden ja valokuvien jälkeen kaikki maaliin juosseet palkitaan.

2012 Sakura-michi palkinnot

Sen jälkeen on vielä runsas sushi-lounas. Sen aikana toteutan suunnitelmani hankkia itselleni järjestäjien Sakura-michi takin. Kolme vuotta sitten yritin ostaa kyseistä takkia, mutta silloin järjestäjät sanoivat ettei niitä ole myynnissä. Tällä kertaa olin vaihtanut taktiikkaa ja tarkoitukseni oli vaihtaa Endurancen takki kyseiseen järjestäjien takiin. Yhden oluen jälkeen se onnistui ja sain vaihdettua takin bussinkuljettajamme Macin kanssa.

Ensi vuonna Mac joutuu juoksemaan ja meikäläinen ajamaan bussia.

Vaikea sanoa kumpi oli hienompi palkinto, tuo puuplakatti vai Sakura-michi takki.


Suurkiitokset vielä Veikolle jota ilman en missään nimessä olisi päässyt maaliin. Sen verran tiukilla oltiin fyysisen kunnon kanssa, että vielä toisena juoksupäivänä olisi tehnyt mieli keskeytää. Veikko sai kuitenkin taottua järkeä päähäni ja pääsimme lopulta maaliin asti.

Tässä vielä linkki muihin kuviin, joita Japanissa otimme.

Viikko 14 ja takatalvi

Pääsiäisviikon aluksi kevät otti hieman takapakkia ja saimme lunta Espooseen noin 15 senttiä. Viikko on sen jälkeen ollut muutenkin ajankohtaan nähden kylmä eikä lumet ole sulaneet edellisten viikkojen tahtiin. Yöt ovat olleet pakkasella yhtä lukuunottamatta. Ainoastan torstaina taisi lämpötila nousta yli viiden asteen.

Viikon treenit ovat olleet aika heppoiset, lyhyttä lenkkiä ja fillaria. Maanantaina kävin fillarilla töissä. Aamulla sai tehdä vähän normaalia enemmän töitä päästäkseen pyörällä eteenpäin auraamattomilla teillä. Aikaa meni 10 min pidempään kuin normaalisti. Iltapäiväksi pyörätiet olivat jo aurattu, mutta viimeisellä vitosella meidän kylätietä oli lumi vain pakkaantunut autojen renkaiden alla. Aurat eivät tänne asti olleet ehtineet. Tiistaina juostiin taas Tepon kanssa töistä kotiin. Lisää lunta satoi aamupäivällä, mutta se ehti sulaa itapäiväksi. Keskiviikkona pidin vapaata hakiessani uuden passin Espoon poliisiasemalta. Nykyään saakin vain viiden vuoden passeja eikä kymmenen kuten edellinen passini oli.

Torstaina kävin taas fillarilla töissä. Tiet olivat edelleen paikoin jäässä, mutta ilma oli jo paljon keväisempi. Iltapäivällä oli jopa lämmintä kotiin fillaroidessa. Pitkäperjantai ei meinannut oikein valjeta lainkaan ja ilmassa oli taas räntää ja vettä. Kävimme coachin kanssa yhdessä juoksemassa runsaan tunnin lenkin. Siitä sitten kotiin ja Pääsiäisen viettoon. Suklaan ja mämmin syönnin välillä käytiin lenkillä lauantainakin. Juoksin pyöräteitä pitkin kympin ja takas. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli todella kylmä. Vauhtikin oli vähän parempaa kuin aikoihin, vain vähän yli 5 min vauhtia. Sunnuntaina juoksin vajaan tunnin lenkin järven ympäri. Sama aurinkoinen keli ja kylmä tuuli. Viikolle tuli treeniä yhteensä 46 kilsaa juoksua ja 64 kilsaa fillarilla, yhteensä 7,5 tuntia. 

Alkavalla viikolla ollaankin sitten lähdössä Japaniin. Mielenkkintoinen matka edessä.

Viikko 13

Viime viikonlopun leirin jälkeen pidin maanantaina taukoa juoksusta. Työmatkat sujuivatkin fillarin kyydissä molempiin suuntiin. Pyörätiet ovat nyt kokonaan lumesta ja jäästä paljaat, mutta hiekoitushiekkaa on sitäkin enemmän. Talvipyörällä joutuu vielä jonkin aikaa ajelemaan, kun kapearenkaista kesäfillaria ei uskalla ottaa käyttöön. Japanin jälkeen tiet alkaa varmaan olla puhdistetut ja pääsee kokeilemaan enemmänkin vauhdin hurmaa. Se on aina erityinen päivä, kun lähtee keväällä ensimmäistä kertaa kesäpyörällä liikenteeseen.

Tiistaina juostiin töistä Teppo Tulpun kanssa yhtä matkaa. Huomattiin vasta hiljakkoin, että ollaan samalla seudulla töissä, mutta jotenkin olemme onnistuneet välttämään toisemme vaikka työmatkoja jalan ja fillarilla kuljetaankin. Siinä meni eka puolikas kotimatkasta mukavasti jutellessa. Vauhtikin oli melko reipas, toisin kuin itsekseen juostessa. Loppumatka tulikin sitten pari napsua hitaammin. Keskiviikkona olin taas fillarilla liikkeellä. Kotiin ajaessani näin tämän kevään ensimmäiset leskenlehdet Vanhan Turuntien varressa. Kuvaa ei nyt valitettavasti ole. Torstaina juoksin aamulla töihin pitäen hieman reippaampaa vauhtia kuin normaalisti. Juoksu kulki ja mitään kipuja ei tuntunut.

Perjantaina pidin lepopäivän ja odottelin pitkästä aikaa ensimmäistä vapaata viikonloppua. Lauantaina oli tarkoitus käväistä kiertämässä pyöräliikkeitä, kun on vähän alkanut himottamaan uuden maantiepyörän hankkiminen. Nykyinen on hiukan jo rapistunut eikä muutenkaan tunnu kulkevan samalla tavalla kuin alkuvuosina. Saattaa olla, että tyydyn kuitenkin teettämään nykyiseen fillariin kunnon huollon vaihtaen rattaat ja ketjut. Säästyisihän siinä jokunen eurokin samalla. Toisaalta jos kesällä joutuu juoksun sijaan pyöräilemään enemmän niin olisi mukavaa, kun fillari tuntuisi rullaavan paremmin. Kauppareissujen sijaan pysyttiin kotona ja kävinkin sitten kiertämässä Siikajärven rauhalliseen tahtiin. Aurinko paistoi, mutta kylmä tuuli teki kelistä vähän kirpeän. 

 Tiet ovat jo hyvässä kunnossa.

Purot alkavat jo solista vedestä, mutta lunta on vielä paikoin melko paljon

Rusina nukkui Lakun kainalossa lämpimän takan päällä. Kuka hullu nyt ulos lähtisi?

Sunnuntaina oli tarkoitus vähän testata lonkan ja lantion tilannetta. Tarkoitus oli juosta sellainen 30 kilsan lenkki. Kiersinkin sitten kolmesti Siikajärven palaten jokaisen kierroksen välillä kotiin hakemaan lisää juotavaa. Aamulla oli satanut muutama lumihiutale, mutta päivän aikana tiet ehtivät hyvin kuivua. Pari ekaa kierrosta meni hyvin, mutta kolmannen kierroksen aikana alavatsa alkoi taas vähän tuntua. Ei mitään kovempaa kipua, mutta juuri sellaista, ettei paljoa enempää viitsinyt paikkoja rasittaa. Taitaa tilanne olla tällä hetkellä se, että lonkka kestää sen vajaan kahden tunnin lenkin, mutta sen jälkeen alkaa pientä jomotusta tuntumaan. Lenkki tuli kuitenkin tehtyä. Viikolle kertyi yhteensä 72 kilsaa juoksua ja 64 kilsaa fillaria. Aikaa kului vajaat 10 tuntia.

Lumitilanne on vielä metsän puolella melko huono. Kaikki polut ovat nyt jäisiä eikä niille oli juurikaan asiaa. Tiheämmissä paikoissa metsät ovat jo lähes lumettomat, mutta kaikki avonaisemmat paikat ovat vielä paksun lumikerroksen peittämät. Meillä pihalla on lunta ainakin noin 20-25 senttiä.

Ongelmat jatkuu

Edellisen kirjoituksen jälkeen ollaan flunssasta toivuttu. Siinä meni alkuviikosta vielä pari päivää ennen kuin pääsin aloittamaan uudelleen harjoittelut. Viikolla 10 juoksinkin sitten varmuuden vuoksi matolla tiistaista lauantaille asti. Siinä tuli veivattua lenkki päivässä ja lauantaina kaksi. Lauantaina vaihdoin lenkkien välissä saunaan uuden puukiukaan, jota päästiinkin sitten kokeilemaan jo samana iltana. Vanha kiuas oli palvellut jo edellisiä asukkaita, joten kiukaalla oli ikää yli 16 vuotta. Hyvinhän tuo pelasi, mutta puita se vei mielestäni aika paljon. Tässä sekä vanha että uusi kiuas rintarinnan (oikealla uusi).

Selkä ei oikein pitänyt tuosta kiukaiden kantamisesta ja sunnuntaina lenkillä selkä olikin melko jäykän oloinen. Kävin pitkästä aikaa kokeilemassa Nuuksion polkuja, mutta lumi oli sen verran upottavaa, ettei siitä oikein juoksuksi voinut sanoa. Enemmänkin sellaista rämpimistä. Viikolle tuli yhteensä 115 km juoksua.

Seuraavana maanantaina lähdin aamulla juosten töihin, mutta lantio ja alavatsa olivat todella kipeät. Vähän oli taas oireita vanhasta vaivasta, joita on ollut tässä jo muutamien viikkojen ajan. Töiden jälkeen ei voinut ajatellakaan juoksevansa kotiin. Tiistai meni ihan levon merkeissä ja viikon harjoitussuunnitelma meni kokonaan uusiksi. Keskiviikko ja torstai menivät työmatkapyöräilyn merkeissä ja vasta perjantaina kokeilin seuraavan kerran juoksua. Matolla lyhyt lenkki lenkki, jonka aikana ei enää kipuilua tuntunut. Se oli helpottava tieto vaikka kyseessä olikin vain tunnin lenkki.

Lauantai menikin sitten surullisissa merkeissä, kun kävimme Porissa hyvän ystävämme hautajaisissa. Seitsemän kuukautta aikaisemmin todettu syöpä vei voiton Jarista ja hän nukkui pois aivan liian nuorena. Hän oli meitä vain pari vuotta vanhempi. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Siksi onkin tärkeää elää tässä hetkessä eikä odottaa jotain mahdollisesti tulevaisuudessa odottavaa parempaa hetkeä. Samalla tämä antaa perspektiiviä omien juoksuongelmien suhteen. Eipä voi paljoa omista jutuista puhua samana päivänä vaikka juoksu olisi miten tärkeä asia.
Sunnuntaina juoksin auringonpaisteessa pyöräteitä pitkin 20 kilsan lenkin. Juoksu kulki yllättävän nyt hyvin eikä kipuja ollut juurikaan. Ehkä hieman etureiden yläosassa. Viikolle kertyi yhteensä 48  kilsaa juoksua ja 64 kilsaa fillaria. Harjoitustunteja kahdeksan, joka on 14 vähemmän kuin mitä harjoitusohjelmassa oli.

Tämän viikon maanantaina (viikko 12) kävin sitten uudestaan magneettikuvissa, johon olin saanut varattua ajan edellisen viikon torstaina. Taas makoiltin vajaan tunnin verran koneen uumenissa kuunnellen sen tykittävää ääntä. Alustava analyysi heti kuvauksen jälkeen oli selvä: vaivat eivät ole poistuneet vaikka varsinaista murtumalinjaa ei kuvista voi nähdä. Illalla töiden jälkeen Kertsi soitteli varsinaisen lausunnon kanssa katsottuaan kuvat rauhassa ja vertaillen viime vuoden vastaaviin kuviin. Tuomio oli se mitä oltiin pelätty. Kuvat osoittivat tilanteen pahentuneen viime kesästä. Vähän on epäselvää onko vaiva yhtään parantunut tauon ja kevyemmän harjoittelun aikana, mutta eipä sillä ole väliä, kun tilanne on nyt mikä se on. Nyt pitääkin keskustella lääkärin kanssa miten tässä tulisi edetä ja kuinka paljon harjoittelua uskaltaa ja kannattaa tehdä. Tämän uutisen jälkeen juoksin vajaat pari tuntia kotiin Leppävaarasta, siedettävää kipua.

Tiistaina oli taas lepopäivä ja keskiviikko torstai menivät fillarilla töihin. Torstaina tein vähän pidemmän lenkin filarilla kotiin ajaessani. Perjantaina juoksin vain tunnin lenkin pyöräteillä. Meillä tiet alkavat olla nyt sulia, mutta hiekkaa on vielä paljon. Vähän piti säästellä viikonlopun Endurancen leiriä varten.

Lauantaina olimmekin sitten Endurancen kevätleirillä Vierumäellä, jonne oli tullut mukavasti porukkaa. Itselläni oli tarkoitus tehdä molempina päivinä alle kahden tunnin lenkit eikä rasittaa lantiota yhtään liikaa. Jostain syystä lauantaina lenkki oli jonkin verran vaikeampi, mutta sunnuntaina taas meno oli helpompaa. Vähän tuntuisi kuin kyseessä olisi myös jotain hermostollista vaikka magneettikuvat eivät sellaista paljastaneetkaan. Tyypilliseen tapaan kuitenkin peräkkäisinä päivinä toinen lenkki oli ok ja toinen ei. Keli oli molempina päivinä täysin erilainen, kun lauantaina juoksimme räntäsateessa ja sunnuntaina auringossa ja pikkupakkasessa. Alla Suomen hitain jossain Lahden ja Heinolan välisellä tieosuudella.

Viikolle kertyi 66 juoksukilsaa ja 72 fillarikilsaa, tunteja vajaa kymmenen. Kuten viime viikolla vajausta harjoitussuunnitelmaan tuli 14 tuntia.

Japanin kannalta tilanne ei kovin hyvältä näytä. Olemme kuitenkin lähdössä matkaan, mutta kisan suhteen ei vielä osaa sanoa muuta kuin, että alkuperäinen tavoite maaliinpääsystä näyttää nyt melko mahdottomalta. Päätös starttiviivalle asettumisesta joudutaan tekemään vasta paikan päällä.

Viikko 9 ja sairastelua

Viikon harjoitusmäärät oli nyt tarkoitus nostaa 18 tuntiin. Viikkoon lähdettiin pienellä univelalla edellisen viikonlopun E24:n jälkeen. Siksi päätinkin tehdä maanantaina vain lyhyen puolentoista tunnin mittaisen lenkin töistä kotiin. Siitä univelat pois ja tiistaina vähän pidempää lenkki.

Tiistaille suunnittelin hiihtolenkkiä Leppävaaran. Lunta satoi taas koko päivän ja iltapäivällä lumi muuttui jo enemmänkin vetisemmäksi. Lähdin kuitenkin hiihtämään pertsaa vaikka latujen kunnosta ei ollut tietoa. Olivat kuitenkin ajaneet ladut hieman ennen sinne tuloa, joten aika hyvässä kunnossa ladut lopulta olivat. Hiihtelin siinä runsaat kolme ja puoli tuntia melkoisen nihkeällä kelillä. Luistoa ei juurikaan ollut, mutta muuten oli ihan mukavaa puuhaa. Alamäkiä joutui sauvomaan ihan hartiavoimin.

Illalla alkoisitten kuitenki kuume nousta ja sitä jatkuukin aina nyt sunnuntaille asti. Huomisesta ei tiedä, mutta lekurilla pitää kai käydä. Harvoin on kuume näin kauan kestänyt. Oliskohan sieltä areenalta sitten saanut jonkin pöpön. Joka tapauksessa ainakin pari päivää menee vielä ennen seuraavaa lenkkiä.

Viikko 8

Lunta, lunta ja lisää lunta. Lumi on ollut viikon teemana ainakin täällä Etelä-Suomessa. Tosin onhan kyseessä hiihtolomaviikko suurimmalle osalle väkeä. Oma talviloma ajoittuu vasta huhtikuun puoleen väliin ja se meneekin sitten Japanissa.

Viikko on sujunut vähän eri tavalla kuin sunnuntaina suunnittelin. Tarkoituksena oli hiihtää työmatkoja koko viikon, mutta jo tiistaina lämpötila oli nollan tietämillä ja sitä kautta pyörätiet siinä kunnossa, ettei hiihtämisestä oikein tullut mitään. Näin hiihto vaihtui pyöräilyksi jo keskiviikkona. Maanantaina töihin hiihtäessä oli uutta lunta satanut niin paljon, ettei ainakaan pyöräily olisi onnistunut auraamattomilla teillä. Juoksukin olisi ollut melko hankalaa. Kotiin palatessa aurinko paistoi hienosti. Tiistaina oli lumipyryä ja tuulta koko päivän. Kotiin hiihtäessä oli teille satanut märkää lunta, jossa suksi ei luistanut yhtään. Tunsi oikein miten se imeytyi kiinni lumeen. Luonnollisesti suksi luisti kuitenkin oikein hyvin taaksepäin. Jopa kävelijöiden ohittaminen pyörätiellä oli ison vaivan takana.

Keskiviikkona päätinkin siirtyä kulkemaan fillarilla. Aamulla oli hieno keli pakkasyön jälkeen ja illalla sitten kovaa vastatuulta ja lumiräntää. Oikein hyvä lenkki. Räntäsade jatkui torstaina ja tiet olivat nyt todella pehmeitä. Piti yrittää pitää reippaampaa vauhtia fillarilla, jotta se ei niin helposti lähtisi käsistä. Oli todella hyvät treenit. Illalla vielä pientä jumppaa kiukaan kantamisen muodossa, kun saimme vihdoinkin päätettyä minkä kiukaan hankimme.

Perjantaina en juossut kuin parituntisen lenkin matolla. Heti sen jälkeen pitikin lähteä hakemaan vieraita kentältä, jotka olivat tulossa mukaan viikonlopun E24 kisaan. Juoksulenkki oli viikon ensimmäinen juosten tehty harjoitus.

Lauantaina olikin sitten vuorossa viidennet E24 kisat Espoossa. Olimme hallilla jo yhdeksän aikaan auttamassa kisajärjestelyissä. Oma hommani oli toimia valelääkärinä kisan ensimmäiset 12 tuntia. Asiakkaita oli huomattavasti vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ehdinkin siinä sivussa huoltamaan Rasti-Kurikkaa edustavaa David Brickhill-Jonesia. Hän lähti kisaan ennakkoluulottomasti erittäin rohkealla vauhdilla. Kuten valitettavasti saattoi aavistaa, hänen vauhtinsa ei kestänyt loppuun asti vaan energiat ja voimat loppuivat jo ennen puolta väliä. Joka tapauksessa oli hienoa seurata vierestä hänen taisteluaan. Selkeämmillä ja pidemmillä kävelypätkillä juoksu olisi kantanut pidempään, mutta kävely ei kuulunut Davidin valikoimiin kisan alussa. Tulemme varmasti kuulemaan vielä hänestä. Kisan voittoon juoksi vakuuttavasti Juha Hietanen tuloksella 243,5 km.

Sunnuntaina jäin vielä hallille kisojen jälkeen ja juoksin parituntisen lenkin. Viikolle kertyi yhteensä hieman vajaa 15 harjoitustuntia, josta juoksua 4h, hiihtoa 7h ja pyöräilyä 4h. Harjoituksia yhteensä 10. Kuluvalla viikolla palataan taas vähän enemmän juoksun pariin vaikka hiihtoakin on luvassa. Sakura-michiin on aikaa vielä viisi nousujohteista harjoitusviikkoa ennen kuin keventelyt kisaa varten aloitetaan.

Lauantaina päättyi muuten 55 päivää kestänyt karkki- ja suklaalakko. Vielä sunnuntaina tuli popsittua suklaata huoltopöydältä, mutta seuraava karkkipäivä onkin sitten ensi lauantaina, kun olemme menossa suklaa brunssille Chjokoon.  Sen jälkeen suklaata saa vasta lentokoneessa Japaniin.