maanantai 9. huhtikuuta 2012

Viikko 14 ja takatalvi

Pääsiäisviikon aluksi kevät otti hieman takapakkia ja saimme lunta Espooseen noin 15 senttiä. Viikko on sen jälkeen ollut muutenkin ajankohtaan nähden kylmä eikä lumet ole sulaneet edellisten viikkojen tahtiin. Yöt ovat olleet pakkasella yhtä lukuunottamatta. Ainoastan torstaina taisi lämpötila nousta yli viiden asteen.

Viikon treenit ovat olleet aika heppoiset, lyhyttä lenkkiä ja fillaria. Maanantaina kävin fillarilla töissä. Aamulla sai tehdä vähän normaalia enemmän töitä päästäkseen pyörällä eteenpäin auraamattomilla teillä. Aikaa meni 10 min pidempään kuin normaalisti. Iltapäiväksi pyörätiet olivat jo aurattu, mutta viimeisellä vitosella meidän kylätietä oli lumi vain pakkaantunut autojen renkaiden alla. Aurat eivät tänne asti olleet ehtineet. Tiistaina juostiin taas Tepon kanssa töistä kotiin. Lisää lunta satoi aamupäivällä, mutta se ehti sulaa itapäiväksi. Keskiviikkona pidin vapaata hakiessani uuden passin Espoon poliisiasemalta. Nykyään saakin vain viiden vuoden passeja eikä kymmenen kuten edellinen passini oli.

Torstaina kävin taas fillarilla töissä. Tiet olivat edelleen paikoin jäässä, mutta ilma oli jo paljon keväisempi. Iltapäivällä oli jopa lämmintä kotiin fillaroidessa. Pitkäperjantai ei meinannut oikein valjeta lainkaan ja ilmassa oli taas räntää ja vettä. Kävimme coachin kanssa yhdessä juoksemassa runsaan tunnin lenkin. Siitä sitten kotiin ja Pääsiäisen viettoon. Suklaan ja mämmin syönnin välillä käytiin lenkillä lauantainakin. Juoksin pyöräteitä pitkin kympin ja takas. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli todella kylmä. Vauhtikin oli vähän parempaa kuin aikoihin, vain vähän yli 5 min vauhtia. Sunnuntaina juoksin vajaan tunnin lenkin järven ympäri. Sama aurinkoinen keli ja kylmä tuuli. Viikolle tuli treeniä yhteensä 46 kilsaa juoksua ja 64 kilsaa fillarilla, yhteensä 7,5 tuntia. 

Alkavalla viikolla ollaankin sitten lähdössä Japaniin. Mielenkkintoinen matka edessä.


Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...