Tällä viikolla meillä oli mahdollisuus keskustella Päivi Frantsin kanssa häpeästä. Lisäksi Päivi kirjoitti aiheeseen liittyen alla olevan tekstin. Hyviä luku- ja kuunteluhetkiä.
Häpeä on yksi ihmisen perustunteista. Se liittyy kokemukseen epäonnistumisesta suhteessa itselle asetettuihin vaatimuksiin tai virheen tekemiseen. Häpeä on läheistä sukua syyllisyydelle. Tosin syyllisyys on helpompi tunne: syyllisyys kohdistuu tekoon tai tekemättä jättämiseen, sitä koetaan tietystä asiasta, mutta häpeä kohdistuu koko ihmiseen. Häpeässä on kyseessä oma ihmisarvo, ihminen voi tuntea koko itsensä huonoksi tai vääränlaiseksi.
Häpeä on yleismaailmallinen ilmiö, se koskee kaikkia kulttuureja. Meillä Suomessa on perinteisesti opetettu, että lapsi pitää kasvattaa hiljaiseksi ja tottelevaiseksi. Vielä viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä ajalteltiin, että lapsi ei saa näkyä eikä kuulua. Se on synnyttänyt mitätöivää ja halveksivaa lasten kohtelua. Sukupolvien ketjussa se voi vaikuttaa vieläkin, vaikka nykyään jo ymmärretään, että niin ei kannata tehdä. Nyt ymmärretään aiempaa paremmin, että häpeästä voi tulla lapselle paha kahle, kun se alkaa määrittää ihmisen itsetuntoa. Se taas voi rajoittaa elämänvalintoja: ei esimerkiksi uskaltauduta kunnolliseen ihmissuhteeseen tai hakeuduta kykyjä vastaavaan työhön.
Alamme tuntea häpeää hyvin pian syntymän jälkeen eli heti vauvasta lähtien. Tutkimusten mukaan jo alle 1-vuotiailla on havaittu häpeän kokemuksia, joskaan ihan pieni lapsi ei vielä osaa nimetä ja tiedostaa niitä. Vanhemmilla on suuri merkitys siinä, että he auttavat lasta säätelemään ja tunnistamaan tunteita ja selviämään niiden kanssa. Esimerkiksi vauvalla katsekontaktiin ja tarpeisiin vastaaminen on niitä tärkeitä asioita, jotka alkavat vaikuttaa häpeän kehittymiseen.
Lievässä muodossa häpeä on hyvä tunne, se estää meitä tekemästä väärin toisille ja käyttäytymästä epäsopivasti. Ongelmia tulee silloin, jos häpeän kokemukset ovat todella vahvoja jo lapsuudesta lähtien. Silloin häpeästä voi tulla minuutta määrittelevä narratiivi ja vahva osa identiteettiä.
Se mitä hävetään, riippuu sekä sosiaalisesta yhteisöstä että yksilöstä. Häpeä on vahvasti kulttuurisidonnainen tunne. Ihmiset häpeävät sitä, mikä on itselle ja yhteisölle tärkeää. Aika tyypillisiä ovat oma ulkonäkö, omat luonteenpiirteet, omat puhumiset ja tekemiset sekä oma suoritukset erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi ylipainoa hävetään, koska ulkonäkökeskeisyys on ajassamme vahvasti esillä, ja se monesti siirtyy myös käytännön elämään. Myös työ on tosi tärkeä arvo meillä, työttömyys taas on sen vastakohta, joten siksi myös työttömyys aiheuttaa meillä usein häpeää. Mutta jos on hyvä itsetunto eikä ole häpeän koteloitumaa sisällä, niin kestää paremmin pettymyksiä, eikä määrittele koko ihmisarvoaan jonkin tietyn asian kautta.
Miten häpeän kanssa sitten voi elää? Ensimmäinen askel on häpeän tiedostaminen. Toinen askel on se, että hyväksyy häpeän: vaikka se on epämiellyttävä tunne, niin se saa olla ja se on ihan normaalia. Huumorikaan ei ole pahitteeksi ja häpeän kokemuksia kannattaa myös jakaa toisten ihmisten kanssa. Silloin viimeistään huomaa, että kaikki me häpeämme eri asioita. Omaa herkkyyttä ja haavoittuvuutta voi myös arvostaa, koska häpeä on yksi asia joka tuo inhimillisyyden esiin.
Häpeä on yksi ihmisen perustunteista. Se liittyy kokemukseen epäonnistumisesta suhteessa itselle asetettuihin vaatimuksiin tai virheen tekemiseen. Häpeä on läheistä sukua syyllisyydelle. Tosin syyllisyys on helpompi tunne: syyllisyys kohdistuu tekoon tai tekemättä jättämiseen, sitä koetaan tietystä asiasta, mutta häpeä kohdistuu koko ihmiseen. Häpeässä on kyseessä oma ihmisarvo, ihminen voi tuntea koko itsensä huonoksi tai vääränlaiseksi.
Häpeä on yleismaailmallinen ilmiö, se koskee kaikkia kulttuureja. Meillä Suomessa on perinteisesti opetettu, että lapsi pitää kasvattaa hiljaiseksi ja tottelevaiseksi. Vielä viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä ajalteltiin, että lapsi ei saa näkyä eikä kuulua. Se on synnyttänyt mitätöivää ja halveksivaa lasten kohtelua. Sukupolvien ketjussa se voi vaikuttaa vieläkin, vaikka nykyään jo ymmärretään, että niin ei kannata tehdä. Nyt ymmärretään aiempaa paremmin, että häpeästä voi tulla lapselle paha kahle, kun se alkaa määrittää ihmisen itsetuntoa. Se taas voi rajoittaa elämänvalintoja: ei esimerkiksi uskaltauduta kunnolliseen ihmissuhteeseen tai hakeuduta kykyjä vastaavaan työhön.
Alamme tuntea häpeää hyvin pian syntymän jälkeen eli heti vauvasta lähtien. Tutkimusten mukaan jo alle 1-vuotiailla on havaittu häpeän kokemuksia, joskaan ihan pieni lapsi ei vielä osaa nimetä ja tiedostaa niitä. Vanhemmilla on suuri merkitys siinä, että he auttavat lasta säätelemään ja tunnistamaan tunteita ja selviämään niiden kanssa. Esimerkiksi vauvalla katsekontaktiin ja tarpeisiin vastaaminen on niitä tärkeitä asioita, jotka alkavat vaikuttaa häpeän kehittymiseen.
Lievässä muodossa häpeä on hyvä tunne, se estää meitä tekemästä väärin toisille ja käyttäytymästä epäsopivasti. Ongelmia tulee silloin, jos häpeän kokemukset ovat todella vahvoja jo lapsuudesta lähtien. Silloin häpeästä voi tulla minuutta määrittelevä narratiivi ja vahva osa identiteettiä.
Se mitä hävetään, riippuu sekä sosiaalisesta yhteisöstä että yksilöstä. Häpeä on vahvasti kulttuurisidonnainen tunne. Ihmiset häpeävät sitä, mikä on itselle ja yhteisölle tärkeää. Aika tyypillisiä ovat oma ulkonäkö, omat luonteenpiirteet, omat puhumiset ja tekemiset sekä oma suoritukset erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi ylipainoa hävetään, koska ulkonäkökeskeisyys on ajassamme vahvasti esillä, ja se monesti siirtyy myös käytännön elämään. Myös työ on tosi tärkeä arvo meillä, työttömyys taas on sen vastakohta, joten siksi myös työttömyys aiheuttaa meillä usein häpeää. Mutta jos on hyvä itsetunto eikä ole häpeän koteloitumaa sisällä, niin kestää paremmin pettymyksiä, eikä määrittele koko ihmisarvoaan jonkin tietyn asian kautta.
Miten häpeän kanssa sitten voi elää? Ensimmäinen askel on häpeän tiedostaminen. Toinen askel on se, että hyväksyy häpeän: vaikka se on epämiellyttävä tunne, niin se saa olla ja se on ihan normaalia. Huumorikaan ei ole pahitteeksi ja häpeän kokemuksia kannattaa myös jakaa toisten ihmisten kanssa. Silloin viimeistään huomaa, että kaikki me häpeämme eri asioita. Omaa herkkyyttä ja haavoittuvuutta voi myös arvostaa, koska häpeä on yksi asia joka tuo inhimillisyyden esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti