Oma kisakalenteri perustui tänä vuonna siihen, että uskoimme pääsevämme mukaan vielä Barkley Maratonille vaikka arpaonni oli jo kahdesti ollut meille varsin suotuisa. Tällä kertaa emme kuitenkaan päässeet suoraan mukaan vaan jouduimme jonotuslistalle sellaiselle paikalle, että pääsy itse kisaan olisi ratkennut vasta hyvin lähellä kisaviikonloppua. Sen verran muita kisaajia oli listalla meidän edellä. Aika nopeasti päätimme vetäytyä listalta ja ilmoitinkin asiasta Lazarukselle. Hän ymmärsi asian ja ajatuksemme siirtyivät eteenpäin.
Koska pari edellistä vuotta on tullut pääasiassa käytyä Tennesseen metsissä, ei muihin kisoihin vaadittavia suorituspisteitä ole paljoa kertynyt. UTMB-pisteitä ei ole 2018 ja 2019 kertynyt kuin kourallinen, eikä esimerkiksi Western Statesiin tai Hardrockiin oikeuttavia kisasuorituksia ole yhtään. Varmaan tämä oli yksi syy, että päätin hakea mukaan legendaariseen Leadville100 kisaan. Se on yksi ensimmäisistä satamailisista Jenkeissä ja on aina ollut omalla "bucket listalla".
Loppuvuodesta 2019 oli ajatuksena myös tänä vuonna maistaa vähän omaa lääkettä Backyardin muodossa. Osallistumalla itse vastaavaan kisaan uskon, että ajatukset Nuuksio Backyardista myös kehittyisivät, ja ymmärrys mitä tämänlainen kisakonsepti vaatii, alkaisi vielä paremmin hahmottumaan. Valitettavasti kuntoutus nivusleikkauksesta on ollut yllättävän pitkä ja kalenterin kannalta ainoat vaihtoehdot Backyardin juoksemiselle tulevat jo maalis- huhtikuussa, joka on auttamatta liian aikaista. En mitenkään ehdi kevääseen mennessä siihen kuntoon, kuin haluaisin siinä kisassa olla. Toisaalta oli onni onnettomuudessa, ettei Barkley toteutunut tänä vuonna, koska en olisi sinnekään ehtinyt rakentaa tarvittavaa kuntoa.
Viime sunnuntaina Leadvillen tämän vuoden osallistujat arvottiin ja maanantaiaamuna sähköpostia selatessa huomasin järjestäjiltä tulleen ilmoituksen kisaanpääsystä. Oli aika uskomaton fiilis ja sähköpostia piti lukea pariin kertaan että uskoi mistä oli oikein kyse. Tästä tulikin sitten tämän vuoden pääkisa. Kisan erikoisuutena on se, että koko satamailinen juostaan korkealla merenpinnasta, aina 3-4 kilometrin korkeudessa. Se tarkoittaa täysin uutta elementtiä kisan aikana, mitään vastaavaa en ole koskaan päässyt kokemaan.
Tämän viikon lauantaina kävin myös kertomassa Sambalaisille omasta harjoittelustani. Paikalla oli mukavasti väkeä ja hyviä kysymyksiä tuli läpi runsaan tunnin mittaisen setin. Toivottavasti paikallaolijat saivat uusia ajatuksia miten omassa harjoittelussa voi kokeilla erilaisia harjoituksia ja rytmityksiä sekä yrittää analysoida niiden tuomaa muutosta. Ei ole varmaan oikeaa tai väärää tapaa harjoitella, on vain tehokkaita tai enemmän tehokkaita tapoja. Jokainen lenkki vie periaatteessa eteenpäin (kuvat Johannes Parkkonen).
Tänään oli luvassa lenkkeilyä Nuuksiossa keväisessä säässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti