Mari Parkkari - minun ylirasituskokemukseni

Tämän viikon aiheena Polkuporinoissa oli ylirasitustila ja siitä meille kävi kertomassa ylirasitustilasta kärsinyt valmentaja Mari Parkkari. Podcastin lisäksi Mari kirjoitti aiheesta vielä oman tarinansa, jonka voit lukea alta. Antoisia lukuhetkiä.




Ylikuormitustila mielletään usein paljon ja kovaa treenavien ongelmaksi, mutta todellisuudessa vain hyvin harvoin pelkkä treeni on syynä ylikuormittumiseen. Näin kävi myös minulle. Sairastuin ylikuormitukseen, joka näin jälkikäteen katsottuna oli monen tekijän summa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suurin syy sairastumiseen olivat omat ajatusmallini sekä tapani reagoida asioihin.

Ensimmäiset fyysiset oireet tulivat syksyllä 2018. Olin juuri palannut äitiyslomalta muutamaksi kuukaudeksi töihin ja aloittanut treenata ensimmäistä polku-ultraa varten. Lisäksi aloitin personal trainer -opinnot. Paljon muutoksia yhdistettynä katkonaisiin yöuniin, kun lapsen mahavaivat herättivät koko perhettä. Ylikuormituksesta kielivät oireet alkoivat kummallisena kihelmöintinä iholla. Lisäksi oli jatkuvaa flunssaa, kurkkukipua, kuumeista oloa ilman kuumetta ja väsymystä. Myös nukahtamisesta tuli vaikeaa ja heräilin yöllä, vaikka lapsi nukkuikin.


Alkusyksy menikin sairastuskierteessä, josta aloin toipumaan vasta kunnolla joulukuun lähestyessä. Sitten isältäni löytyi syöpä. Se vei myös oman jaksamisen ihan pohjamutiin.


Alkuvuodesta 2019 pystyin palaamaan treenien pariin. Kävin sykerajatestissä ja lähdin mukaan juoksukouluun. Treenien teho nousi todella paljon ja jouduin keventämään ohjelmaa. Koko ajan takaraivossa painoi kiire lähestyvän ultran takia. Tiesin, että en saanut syksyn aikana kilometrejä alle niin paljon kuin olisi pitänyt. Keväällä aloitin PT-työt yrittäjänä ja alussa taloudellinen paine saada homma rullaamaan oli iso. Kummalliset oireet palasivat yksi kerrallaan. Kuitenkin vakavin oire oli se, että mieli alkoi mustua ja mikään elämässä ei oikein tuntunut miltään.


Hakeuduin yksityiselle puolelle verikokeisiin, joissa löytyi matala ferritiini eli varastorauta. Lopulta menin liikuntalääketieteen erikoislääkärin luokse, missä diagnoosi oli harvinaisen selkeä. Ylikuormitustila ja alkuun kolme viikkoa lepoa. Treenata saisi vasta, kun olisi viikon ajan ollut täynnä energiaa.


Lopulta kolmesta viikosta tuli kolme kuukautta. Välillä kokeilin juoksua mutta se tuntui kamalalta. Ylikuormitustilan yksi selvimmistä oireista on suorituskyvyn lasku ja minulla se tuli vasta, kun aloin lepäämään. Syke hyppäsi heti muutaman juoksuaskeleen jälkeen vauhtikestävyyden puolelle ja olo tuntui kaikin puolin ahdistavalta ja heikolta.


Kävin kevään ja kesän aikana paljon sisäistä keskustelua itseni kanssa. Kuka olen? Minkälainen ihminen haluan olla? Mikä elämässä on tärkeää, mitä haluan elämältä? Miksi liikun? Stressi, huolet ja huonosti nukutut yöt tekivät elämästä suorittamista enkä enää tiennyt, minkälainen olen ja mitä haluan. Myös se kuormittaa, kun elämästä tulee epämääräisen epätyydyttävää. Opin omista ajatusmalleista ja reagoimistavoista, kun pysähdyin kuuntelemaan.

Oloni tuntui normaalilta vasta elokuussa. Viikko Lapissa karsi kaikki turhat ärsykkeet, jolloin mieli sai ihan oikeasti levätä. Päivät kuluivat syömisen, nukkumisen ja oman perheen ympärillä. Reissun jälkeen energiaa oli, ilo palasi elämään ja osasin jälleen nauttia pienistä asioista. Syksyn aikana olen aloittanut treenit vähitellen, omaa oloa hyvin tarkasti kuunnellen. Tällä hetkellä mahtavin asia treenaamisessa on se, että liikkumisen ilo ja riemu on löytynyt. Se tuntuu hyvältä!

Kuten joku viisas on sanonut, ei se ole tyhmä, joka tekee virheen vaan se, joka tekee saman virheen kahdesti. Eli mitä tästä opin?

Ylikuormituksesta puhuttaessa on helppo puhua vain fyysisistä oireista ja ”fyysisistä” ratkaisukeinoista. Kuitenkin suurin muutos omassa toiminnassa on tapahduttava pään sisällä omissa ajatusmalleissa. Jos ajatuksiaan ei muuta, samat vanhat ajatukset johtavat samanlaiseen toimintaan, joka on aiheuttanut ylikuormitustilan.

Omat tavoitteet on osattava skaalata omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Mikäli tavoite ei lisää hyvinvointia, se on huono tavoite. Minulle polku-ultra oli liian suuri tavoite silloiseen elämäntilanteeseen. Kun tavoite oli liian haastava, se alkoi stressaamaan ja vei liikkumisesta ilon eikä siis lisännyt hyvinvointiani.

Ensin on palauduttava, sitten vasta voi treenata. Jos uni ei ole kunnossa, treenit saavat odottaa. Treenata voi vain niin kovaa ja niin paljon kuin mistä on mahdollisuus palautua. Eikä palautuminen tarkoita pelkästään treeneistä palautumista vaan myös töistä, arjen pyörityksestä ja huolista on palauduttava ennen kuin on mahdollista treenata kehittävästi.

Aina ei voi tehdä täysillä ja täydellisesti vaan välillä on mentävä sieltä, missä aitaa ei ole. Joskus treenejä jää välistä, joskus lautasella on eineksiä eikä salaatista tietoakaan ja joskus pyykkikori tulvii yli äyräiden eikä kolmeen viikkoon ole imuroitu. Se on sitä elämää eikä se ole niin justiinsa!

Rentoa loppuvuotta kaikille toivottaen,
Mari Parkkari 
Instagram: @mariparkkari 
Facebook: Personal Trainer Mari Parkkari