sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Viikko 8 ja italialainen vedätys

Tälle viikolle oli suunniteltu vähän kevyempää treeniä ja aikataulukin oli sellainen, että muuta kiirettä on pitänyt melkoisesti. Juoksua kertyi 6,5 tuntia sekä jooga ja yksi salitreeni. Tunteja yhteensä runsaat 8.

Muutama hieno kuvakin tuli napattua viikon lenkkien yhteydessä.
Keskiviikon lenkki Jussin ja Timon kanssa




Lauantain lenkkiä auringossa

Lumet sulaa



Tälle vuodelle suunniteltu pääkisa näyttää kuivuvan kasaan. Syyskuussa Italiassa järjestettävä Tor des Géants on saanut vastustusta paikallishallinnolta ja koko kisan järjestäminen on tänä vuonna vaakalaudalla. Ilmoittautuminen kisaan alkoi helmikuun alussa, jonka jälkeen noin 2500 innostunutta laittoi arvan sisään. Paikkoja kisassa on 700. Tällä viikolla suoritetun arvonnan perusteella näyttää alustavasti siltä, että paikka kisassa saattaisi olla ehkä tiedossa. Virallista tietoa ei ole vielä tullut. Samaan aikaan toinen organisaatio on aloittanut järjestelyt uuden vastaavan kisan järjestämisestä. Uuden kisan ilmoittautuminen alkaa maaliskuun alussa. Eli aika sekava tilanne, joka ei varmaankaan ratkea ihan nopeasti taikka helposti. Taitavat italialaiset vedättää koko ultrajuoksuporukkaa.



Viikonloppuna kisattu E24 kisa Esport Areenalla oli jo järjestyksessään yhdeksäs perättäinen E24 kisa. Sotkamon ikinuori Tero Hyppölä näytti taas kokemuksensa ja vei kisan voiton loistavalla tuloksella 242 km (+ rapiat). Naisten sarjassa voiton vei Ruotsin Sandra Lundqvist myös kovalla tuloksella 226 km (+ rapiat). Kisasta löytyy iso kasa kuvia mm. Nurmelan Juhan ottamia. Ja tietysti tulokset.


Tero E24 kisassa (kuva Juha Nurmela)

Alkavalla viikolla jatketaan taas treeniä kohti seuraavaa kisaa eli Karhunkierroksen 160 kilsan kisaa toukokuussa. Vaikka pääkisa tälle kaudelle on vielä epäselvää niin toukokuussa riittää haastetta.

2 kommenttia:

Ville kirjoitti...

Onpahan hassuttelua taas Italialaisilta. TdG kuitenkin jo omaa jonkunlaisen maineen ja on juoksijoiden parissa arvostettu suoritus.

Tsemppiä reeneihin!

StanleyPark kirjoitti...

Moi Ville,

kiitos tsempeistä.
Toivotaan, että saavat Italiassa sävelet selviksi ja loppuu juoksijoiden pompottelu.

terv,
mikael

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...