sunnuntai 30. elokuuta 2015

WRC2015 Saariselkä, kaksi tarinaa

Kisaa edeltävät päivät kuluivat kevyen liikunnan parissa. Maanantaina oli Harrin vetämät Samban loikka- ja koordinaatioharjoitukset. Ehdin ensimmäistä kertaa mukaan harjoituksiin vaikka olen seurassa ollut jo jonkin aikaa. Välillä meinas pohkeet kramppailla, mutta pienet venyttelyt pelastivat tilanteesta. Yllätyksekseni harjoitus ei seuraavana päivänä tuntunut juurikaan lihaksissa. Tiistaina kävin fillarilla töissä. Punttisalin oli rajoittanut tällä viikolla yhteen ja se tuli tehtyä keskiviikkona. Tässäkin harjoituksessa säästelin jalkoja viikonloppua varten ja keskityin muihin osa-alueisiin. Torstaina juoksin kevyen lenkin järven ympäri, vajaa tunti.

Perjantaina lähdettiin kohti Saariselkää. Aamupäivän koneessa oli paljon tuttuja, joista osa majoittui Saariselälle ja osa Kiilopäälle. Lämpötila lentokentälle saapuessa oli todella lämmin (lentokoneen mittari näytti 31 astetta), joka enteili lämmintä keliä myös kisaan.

Anu ja Reijo

Ilkka, Tiina, Joona ja Anni

Bussissa kohti Saariselkää Nopsakoiven kanssa
Reitin suunnittelu sujui osaltamme nopeasti. Kilpailualue koostui kolmesta hyvin erilaisesta maastosta: tunturia, suota sekä nopeakulkuista metsästä, jossa oli paljon polkuja. Meidän taktiikkana oli lähteä tunturiin tuoreilla jaloilla ja siirtyä käyttämään kovapohjaisia polkumetsiä siinä vaiheessa, kun jalka alkaisi jo painaa. Arvelimme myös suunnistuksen olevan vaativampaa tunturissa, joten ne rastit kannatti hakea valoisaan aikaan. Vajaan 50 kilsan jälkeen teimme pari erilaista vaihtoehtoa kisan loppuun: yksi pidempi ja toinen lyhyempi. Niiden eri reittivaihtoehtojen perusteella tehtiin päätös sitten jäljellä olevan ajan sekä energian perusteella. Arvelimme jaksavamme edetä noin 90-95 kilsaa kisassa. Suunnitelma reitistä oli valmis noin 30 minuutin ihmettelyn jälkeen. Loppuaika meni varusteita säätäessä ja valokuvia ottaessa.

Reittisuunnittelua

Valmiina valloitukseen!

Kohti Kiilopäätä

Kisa lähti liikkeelle klo 12 lauantaina lähes tuhannen rogaajan voimin. Aloitimme rauhassa kiipeamisen kohti Kiilopäätä kiertäen sen pohjoisen kautta kohti rastia #91. Aurinko porotti lämpimästi ja siinä yhteydessä huomattiin, että lippalakki olis ollut hyvä isa varusteissa. Olimme varautuneet kylmään, mutta emme ehkä ihan näin lämpimään keliin. Juomaa tulisi kulumaan tällä reissulla paljon. Ennen lähtöä olimme punninneet reppumme ja oma reppuni painoi 8,5 kiloa ja coutsilla 6 kiloa. Se oli kyllä vähän yläkanttiin, mutta toisaalta olimme ottaneet mukaan useamman "valmissekoitteita" kuten Maximin palautusjuomaa, soijajuoma ja Piltti velliä. Ja oli siellä repussa puolen litran kokispullokin. Vesi painaa.

Ekat rastivälit menivät suunnistuksen kannalta hyvin (#91, #77, #75, #51, #54, #55, #65, #57, #48). Keskusteltiin coutsin kanssa kannattaako tunturit mennä suoran yli vai olisiko helpompaa mennä rinteen suuntaisesti. Vastaukset tuntuivat vaihtelevan vähän sen mukaan mitä kulloinkin oltiin toteuttamassa. Joka tapauksessa tunturissa meno oli juuri niin hienoa kuin olin etukäteen odottanut. Rastin #57 jälkeen pysähdyimme pariksi minuutiksi kivelle syömään keitetyt kananmunat.

Rastilla #55

Jossain rinteessä



Mitä nautintoa!
Seuraavaa rastia #93 jouduttiin vähän etsimään, kun oltiin liikaa oikealla. Risteessä oli muitakin joukkueita ja parin minuutin kaarroksen jälkeen rastikin löytyi. Tämä oli itäisin rastimme, koska emme halunneet lähteä ylittämään Lankojärveen laskevaa jokea ja kastelemaan tossuja jo tässä vaiheessa kisaa. Tässä kohtaa aikaa oli kulunut 6.30.

Seuraavalle rastille #66 kuljimme kompassisuunnalla rinteen suuntaisesti. Tässä kohtaa alkoi taas Hokan tossu vähän pyöriä jalassa. Coutsi oli jo jonkin aikaa huomauttanut jalkapohjiensa kunnosta. Tästä viisastuneena kuljimme seuraavalle rastille #95 pitkän pätkän polkua. Se helpotti ja pääsimme samalla vähän juoksemaan. Polkua mennessä söimme vähän irtokarkkeja, joita meillä oli matkassa ensimmäistä kertaa. Hyvältä maistui. Itse rastia jouduimme vähän etsimään, kun ylitimme pienen mäen vähän liian aikaisin ja tulimme joen varteen toiselle puolelle väärässä kohtaa. No, aikaa meni hukkaan vain jokunen minuutti.


Purovettä, nam!

Edelleen jossain rinteessä

Seuraavat rastit #43 ja #53 sujuivat hyvin. Vähän ennen rastia #53 puimme pitkähihaiset paidat päälle. Sen verran alkoi lämpötila jo laskea. Pieni lamppu riitti kartanlukuun. Rasti #61 löytyi pienen hakemisen jälkeen, mutta rasti #71 löytyi jo suoraan. Pienet notkorastit rinteissä olivat yöllä todella hankalia tällaiselle sunnuntaisuunnistajalle. Rastin #71 jälkeen pidettiin lyhyt tauko ja coutsi rasvasi jalat ja vaihtoi sukat. Se auttoi kuulemma mukavasti kipeiden jalkapohjien kanssa. Siitä sitten jatkettiin polkua pitkin rastille #80. Siinä välissä oli kuitenkin ensimmäinen leveämpi oja, jonka yli piti päästä. Lyhyen etsimisen jälkeen emme keksineet muuta keinoa kuin mennä suoraan yli ja kastella itsemme. Vettä oli polveen asti, joten coutsin rasvatut ja kuivat jalat pysyivät kuivina vain vartin verran.

Rasti #80 löytyi helposti. Tässä kohtaa olimme kulkeneet reitin ensimmäisen osan ja edessä oli valinta kiertääkkö pidemmän kautta vai lyhyemmän kautta maaliin. Olimme vähän aikataulua jäljessä, mutta päätimme kuitenkin lähteä kiertämään pidempää reittiä kartan eteläosaan (#33, #82, #96, #37, #42, #44, #84, #94). Heti ekalla rastilla teimme koko kisan suurimman pummin. Samassa rinteessä oli puolentusinaa joukkueita hakemassa rastia, mutta kukaan ei tuntunut sitä löytävän. Arviolta noin 20 minuutin verran haettiin rastia, jonka jälkeen päätettiin lähteä seuraavalle. No, hetken edettyämme se kadoksissa ollut rastikin tuli sattimalta vastaan.



Rastiväliltä 43-53

Aurinko laskee ja kohta lisätään vaatetta
 Tästä eteenpäin pääsimme etenemään paljon polkuja käyttäen. Emme kuitenkaan reittiä suunnitellessa osanneet huomioida, että samalla alueella olisi myös paljon leveitä ojia ylitettävän. Lisäksi kosteilla alueilla lämpötila laski useamman asteen. Tästä eteenpäin kisa muuttui molemmilla aika vaikeaksi. Leveiden ojien ylitys piti jalat tasaisesti märkinä ja coutsilla ongelmat jalkojen kanssa lisääntyivät. Itsellä kylmä keli aiheutti useamman tunnin palelujakson, jonka aikana ei ymmärretty juoda ja tankata lainkaan. Repussa olisi molemmilla ollut Merinovillapaitakin, mutta aivotoiminta ei ollut parhaimmillaan aamuneljältä vaikeimpina hetkinä ja paita jäi pukematta.

Coutsin märät Hokat

Aurinko alkaa jo lämmittää
Rastilla #42 päätimme lyhentää reittiä ja käytännössä palata muutaman rastin kautta maaliin. Kello oli tässä kohtaa puoli kuusi aamulla. Kiersimme sitten vielä rastit #44, #58, #63 ja #74 emmekä kastelleet jalkoja enää kertaakaan. Joskus kahdeksan jälkeen aurinko alkoi lämmittää ja pystyin riisumaan hanskat ja toisen takin. Vauhti ei enää päätä huimannut, mutta toisaalta aikaa oli vielä reilusti jäljellä. Maalissa leimasimme vähän yhdeksän jälkeen.

Kokonaispisteet olivat 1560, joka on meille olosuhteisiin nähden huipputulos. Varsinkin, kun lähes kolme tuntia jäi käyttämättä. Pari tuntia lisää metsässä olisi tuonut pisteitäkin lisää. Lisäksi vauhtimme putosi lopussa paljolti purojen ylittämisen takia. Aikaa meni paljon ylityspaikan etsimiseen ja lopulta jouduimme kuitenkin kastelemaan itsemme. Ja jos lopussa olisi vielä ymmärtänyt syödä ja juoda enemmän. Paljon jossittelua, mutta tyytyväinen pitää tulokseen olla.

Coutsilla oli hieman erilainen kokemus samasta reissusta. Tässä hänen versionsa.

Valmistautuminen kisaan

Valmistautuminen kilpailuun ei sujunut suunnitelmien mukaan. Juhannuksena Nuuksio Classicia kiertäessä liukkaalla kelillä Mikaelin kanssa jotain tapahtui, mihin emme keksineet syytä. Inovin talonit jalassa, mutta liukkaus aiheutti liian vähäisten kilsojen alla jalkojen kipeytymisen siten, että treeneihin tuli pitkä tauko - käytännössä koko kesän. Kävin hieronnassa Mikalla ja Tiinalla sekä Satulla kalevalaisessa jäsenkorjauksessa. Nähtävästi kyseessä oli ikävämpi pinne, joka parani vain levolla ajan kanssa. Kuitenkaan en saanut korvaavia treenejä kesälle, joten aika ohuella treenimäärällä suunnattiin kohti kisaa. Kilojakin olin treenaamattomalla kaudella kerännyt, bad bad.

Itse kisaan omalta osalta en tehnyt mitään erityisvalmisteluita. Rasvailin karitevoiteella vajaa viikko ennen jalkapohjia, mutta venyttelyt ja jooga jäivät työkiireissä ja rempan alla ajatuksen tasolle. Tiesin, että se kostautuu.

Lensimme jo perjantain aamukoneella, ja oli mukavaa törmätä kentällä lukuisiin tuttuihin kisaajiin. Jännitystä oli havaittavissa, viime hetken hankintojakin tehtiin vielä Nopsakoiven kanssa, kun käytiin ostamassa Muumikaupassa Muumikellot. Olimme ajatelleet pärjäävämme yhdellä kellolla, joka oli Mikaelille tarkoitettu. Ihana -93 CERNistä saamani Swatch, joka oli ainut järkevä vaihtoehto. Tarkoitus oli ottaa vain Mikaelin V800:n sinetöityyn pussiin reppuun, omani jättäisin pois kokonaan ja päätin jättää sykeanalyysit väliin tällä kertaa. Joku vaan sanoi, että jossain kohtaa saattaa ärsyttää, kun toinen kysyy koko ajan kelloa. Siksi päädyin ainoaan järkevähintaiseen vaihtoehtoon, mutta ei tässä iässä muumi-kuvan takaa mitään kelloa nähnyt. Toivottavasti Nopsakoiven näkö on parempi, kun siinä vauhdissa muutenkin lukeminen on hankalampaa.

Yövyimme Holiday Clubilla, jossa iloksemme oli tyhjä kylmä minibaari - huoneessamme numero 158. Kävimme Kuukkelissa ostamassa salamia, leipää ja teimme valmiiksi leivät aamuun, kisaan ja aamupalalle. Tiesimme, että ruisleivät maistuvat yöllä taapertaessa geelien jälkeen. Kananmunia olimme keittäneet jo kotona valmiiksi. Olin paketoinut ne folioon kuorittuina valmiiksi.

Ensimmäinen virhe…

Oli unohtaa leivät, munat ja kylmälattet (tarkoitettu aamupalaksi suunnitteluun) minibaariin. Saimme kyydin kisapaikalle Exralun Ninalta ja Jarmolta, ja kerroin matkalla, mitä ruokaa me otimme mukaa. Enkä edes silloin tajunnut, että siellähän ne eväämme ovat edelleen minibaarissa. Kisapaikalla joskus kympin pintaan tajusin asian ja taisin kertoa sen aika kovaan ääneen paniikissa, eli ei jäänyt moneltakaan epäselväksi, mitä tapahtui. Onneksi saimme Merjalta apuja, banaania ja Virvan äiti tarjosi ruisleivät kalkkunalla, eli no hätä. Ikävintä oli siinä se hallitsemattomuuden tunne, ei siis hyvä alku kisalle lainkaan. Kisan jälkeen saimme saman hotellihuoneen ja siellä ne leivät olivat meitä odottamassa. Munat päätyivät roskiin, ei maistunut enää kisan jälkeen. Oppi: keskity ja tuplatsekkaa kamat aamulla!

Seuraava virhe…

Varusteet kannattaa miettiä vähän tarkemmin. Olin ennen kisaa jo käynyt kaupassa etsimässä uusia hyviä sukkia, mutta en vaan löytänyt mieleisiä. Otin sitten ekat mahdolliset sukat kaapista. Eipä tosiaankaan ollut paras valinta materiaalin suhteen. Todennäköisesti yksi syy poikkeavan moniin rakkoihin. Vaihdoin kuivat sukat 71 rastin jälkeen puolen yön jälkeen, rasvasin jalat NOKilla ja olo tuntui taivaalliselle. Taivaallinen olo jäi vaan aika lyhyeksi, kun 15 min kuluttua tuli taas uusi suon ja puron ylitys jossa kastelin jalkani. Yritimme jossain kohtaa teipata muovipussit jalkaani, mutta eipä se toiminut. Pussi hajosi samantien, imaisi vedet sisään ja se oli siinä. Ei liene vaikea arvata, hymyilittikö silloin.

Hokat eivät olleet sikäli paras valinta, että suotöppyröillä ja käyrää pitkin mentäessä en saanut tuntumaa maahan ja nilkat pyörivät ympäriinsä, kipeytyen vähitellen. Olisiko jalkapohjat kestäneet Inoveilla, en usko. Speedcrosseja en olisi harkinnut, sen verran monta kertaa olen ne kengät kironnut, eivät sovi minulle pidempiin kisoihin, etenkään kastuessa. Muuten varusteet toimivat, Craftin juoksuhousut, Rabin lyhythihainen juoksupaita, Inovin kevyt juoksutakki ja Craftin pitkähihainen juoksupaita, jonka laitoin jossain kohtaa päälle. Buffi ja kevyet Lidlin juoksuhanskat olivat bueno.

Tankkaus kisan aikana

Eikö tähän ikään jo pitäisi oppia se, että kun alkaa väsyttämään ja mikään ei maistu, sitä täytyy kuitenkin edelleen syödä ja juoda edes jotain. Kun on väsynyt, eikä saa energiaa, ei aivot toimi ja ei jaksa liikkua, koordinaatio heikkenee (horjuin jossain vaiheessa kuin monen promillen kännissä). Motivaatio laskee, kivut tuntuvat pahemmilta, ajatuksiin hiipii ajatuksia ”ei enää koskaan”. Kiukutteluun en langennut, mutta taisin aika monta kertaa todeta, että sattuu… Muistan aika monen puron kohdalla sanoneeni, meidän pitäisi juoda, mutta juodaan seuraavalla purolla. Kylmä vesi ei houkutellut siinä. Ei taidettu viimeiseen 8 tuntiin juoda kuin desi - pari urkkajuomaa, onneksi mukana oli palautusjuomat, mutta puroista emme juoneet kertaakaan. Urkkajuoma maistui suussani saippualta, joten jätin senkin huulten kasteluun. Järkevääkö? No ei todellakaan, mutta enpä silloin tajunnut sitä.

Yleensä olen pitänyt huolen säännöllisestä tankkauksestamme, tällä kertaa heti alussa laiminlöin sen. Oliko syynä se, että jalat alkoivat oireilla jo heti tunnin jälkeen, vai miksi. Vastaisin, jos tietäisin.

Turvotusta tällä kertaa käsissä oli normaalia vähemmän, rystysiä en toki maalissa nähnyt, mutta eivät olleet totaalipinkeät. Nilkat turposivat tällä kertaa, syynä lienee maasto ja Hokat.

Mielenhallinta

Jalkojen kipu vei vaan voiton mielentasolla. Lopussa vaikka lihaksisto olisi antanut juoksulle mahdollisuuden, mieli ja jalat eivät vaan toimineet. En yksinkertaisesti suostunut enää hölkkäämään metriäkään. Ajattelin vaan, että kun pääsisi pois. En löytänyt sillä hetkellä yhtään positiivista ajatusta, jokainen askel tuntui tuskalta. Niin, jos olisin hallinnut mieltäni paremmin, ei se niin kamalaa olisi ollut. Pitkiin kisoihin kuuluu väsymys, kipu ja tuska - sitä täytyy vaan sietää. Tällä kertaa en sietänyt. Buranaa otin 3 x 600mg.

Yöllä palelimme molemmat, mutta emme kylmissämme halunneet pysähtyä vaihtamaan kuivat mukana kantamat merinovillaiset aluspaidat päälle. Paha virhe, mutta selvästi kummallakin oli vähän fokus ja motivaatio hukassa.

Polttiaisia oli paljon, mutta en antanut niiden enkä hyttysten häiritä oloa. Jälkikäteen käsivarret olivat aika syödyt, mutta ennen kisaa otettu antihistamiini toimi, etteivät ne kutisseet kisan aikana.

Opimmeko jotain?

Paljon. Mutta hyödynnämmekö oppimme tulevaan, se jää nähtäväksi.

Kisavideomme:

WRC2015 from Imatran Voima on Vimeo.

Kuvat reissustamme.
WRC2015 tulokset.

Ei kommentteja: