sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Viikko 49 ja keventelyt alkaa

Edellisen neljän määräviikon jälkeen edessä on pari kevyempää viikkoa ennen kuin päästään varsinaiselle kisaviikolle. Kevyemmistä viikoista ensimmäinen  sisälsi pientä liikuntaa sunnuntaita lukuun ottamatta kaikkina päivinä. Sunnuntaina pidetty lepopäivä oli ensimmäinen viiteen viikkoon.

Yhteenveto marraskuun treeneistä (by Polar) 

Maanantaina ja keskiviikkona kävin fillarilla töissä. Vain keskiviikkona kotiin palatessani tein vähän pidemmän lisälenkin. Tiistaina ja torstaina juoksin töistä kotiin melko rauhallisella vauhdilla. Molempina päivinä olin lounastauolla käväissyt salilla tekemässä lyhyet salitreenit. Tiistaina tein jalkakyykyt, mikä tuntui vielä torstaina kotiin juostessa. Torstaina kotiin juostessa oli hieno täysikuu.

Perjantaina ja lauantaina kävin Nuuksiossa kiertelemässä tuttuja polkuja. Perjantaina sain juosta lampulla ja keli oli suht ok. Lauantaina Itsenäisyyspäivänä taivaalta tuli räntää ja maa oli ihan valkoinen.

Lauantaina illalla tuli myös seurattua 2015 Hardrock100 kisan arvontaa. Olin laittanut syksyllä hakemuksen kyseiseen kisaan, mutta mahdollisuudet päästä mukaan olivat varsin pienet. Hakijoita tuossa "Never" (ei koskaan kisaan osallistuneet) sarjassa oli yli 1100 ja osalla hakijoista oli vieläpä useampi arpalipuke. Paikkoja oli jaossa 47. Todennäköisyys mukaan pääsemiseksi oli 1,33 %. No, tällä kertaa ei päästy mukaan, mutta ensi kerralla onkin sitten kaksi arpalipuketta.

Sunnuntaina tuli tehtyä vähän rästihommia ja lenkki jäi kokonaan tekemättä. Kaupoilla käydessä tuli hankittua samalla varusteita tulevaan Sysikallioon. Hanskoja reissulla tarvitaan useita, varsinkin, jos kylmää ja lunta.
Vähän lämpimämmät gummihanskat

Viikolle kertyi yhteensä vajaat 12 tuntia treeniä. Juoksukilsoja 70 ja vähän enemmän fillaria. Ensi viikko menee varmaan samalla määrällä ja kisaviikko sitten vielä kevyemmin.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...