sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Viikko 45 ja MJ

Viime viikonlopun kisassa pettäneet jarrut joutuivat heti kisan jälkeen suurennuslasin alle. Mekaanikot joutuivat painamaan pidennettyä päivää ja ympäripyöreitä päiviä vian selvittämiseksi. Aika nopeasti ongelmat selvisivät ja syyksi selvisi hieman väärin asennetut jarrupalat. Tai sinänsä ne olivat kyllä oikein asennettu, mutta pientä säätöä kaivattiin. Kävi ilmi, että jarrupalat eivät juurikaan koskettaneet vannetta vaan ne olivat enemmänkin siinä huulilla. Pienestä se on kiinni, jarrupalat siirrettiin vähän ylemmäs ja heti alkoi homma toimimaan.
Maanantainaamun vapaissa harjoituksissa jarrut toimivat taas normaalisti. Työmatka sujui oikein hyvin, kun mutkaan uskalsi ajaa reippaasti jarrujen pitäessä hyvin. Töihin päästyä mekaanikot saivat ansaitsemansa kiitokset ja pääsimme paneutumaan seuraavaan testiajoon. Maanantaista eteenpäin työmatkat sujuivat hyvin.

Tiistaina tuli välipäivä treeneistä, kun kävimme coachin kanssa illalla katsomassa Cirque du Soleil ryhmän esitystä "Michael Jackson the Immortal World Tour" Hartwall areenalla. Aivan mahtavaa tanssia, akrobatiaa ja musiikkia.


Keskiviikkona ja torstaina työmatkat sujuivat normisti. Torstaina töihin ajaessa joku yritti iskeä kantaan, mutta räjähtävällä voimalla tehty irtiotto jyrkässä ylämäessä teki kaverista selvää hetkessä ja sain jatkaa matkantekoa taas itsekseni. Ihmetyttää kyllä noi surffailijat, jotka iskee heti peesiin fillaroidessa niiden ohi. Vaatiiko ne aina jonkun vetäjän, jotta voi ajaa vähän reippaammin?

Loppuviikko meni vähän rennommin. Perjantaina ja lauantaina tuli lepo treeneistä. Sen sijaan hiilaritankkausta tehtiin sitäkin enemmän. 
Tähan suklaakakkuun on sulatettuna viisi suklaalevyä. Olis se kuudeskin mennyt

Terveyskakku

Sunnuntai meni eilisiä kakkuja poltellessa. Maastopyörä sai taas kyytiä, kun sunnuntaiaamuna lähdin kotihommien jälkeen kiertämään Nuuksion polkuja. Heitin peruslenkin Salmeen ja takas kuten jo parina edellisenä viikonloppuna. Keli oli ihan jees, välillä pientä tihkusadetta, mutta maasto oli kuivempi kuin viikko sitten.

Jarrut toimivat nyt paremmin, mutta rattaiden kanssa riitti ohjelmaa. Ylämäkiä ei voinut ihan tosissaan polkea, kun silloin ketjut hyppäsivät rattaiden yli. Jouduin hieman antamaan löysää ylämäissä keventämällä pyöritystä. Kokonaisuudessaan tuli kuitenkin hyvä lenkki. Vähän kevyempi, mutta mukavasti tuntui reisissä saunanlauteilla maatessa. Alla gps träkki ja yksi kuva matkalta. 





Ukkometson valtakunta. Voimaeläin.

Viikolle kertyi yhteensä vajaat 150 kilsaa fillaria kolmesta vapaapäivästä huolimatta. Ensi viikolla työmatkat taittuu edelleen fillarilla, mutta viikonlopulle on muuta ohjelmaa ja ulkoilut taitaa jäädä melko vähälle. Mekaanikoille tosin viikko ei tule olemaan helppo heidän painiskellessa ratashuolien kanssa.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...