lauantai 1. lokakuuta 2011

Valoa tunnelin päässä


Pitkä on aika edellisestä kirjoituksesta ja totisesti välillä on aika käynyt pitkäksi. Oma tilanne on tavallaan parantunut nyt sen verran, että lonkan ja lantion parantumattomuuden takia päädyimme sen osalta lopulta sitten leikkaukseen. Elokuun lopulla otetut uudet magneettikuvat osoittivat juuri sen mitä odotettiinkin. Mitään suurta parannusta ei ole tapahtunut, ainoastaan se pieni luunpalanen joka aikaisemmissa kuvissa oli irronnut oli nyt luutunut takaisin. Tämän vahvistettiin vielä röntgen –kuvissa.

Kuvien ottamisen jälkeen olin yhteydessä Sakari Oravaan, jonka vastaanotolla päätimme vielä kokeilla kolmesta neljään viikkoa kevyen lenkkeilyn aloittamista. Ensimmäisen lenkkin juoksin matolla. Se oli hidas vitonen, jonka jälkeen koko seuraava yö meni melkoisten särkyjen vallassa. Pari seuraavaa lyhyttä lenkkiä menivät jo paremmin, mutta sitten neljäntenä lenkkinä kävin juoksemassa 12 km Nuuksiossa. Se olikin sitten sen verran vaativaa, että tuntemukset lantiossa olivat samaa luokkaa kuin kesällä Jukolassa. Olinkin heti seuraavana päivänä yhteydessä Sakariin ja päätimme edetä leikkaukseen saman tien, koska juoksu ei tunnu onnistuvan. Aika leikkaukseen löytyi jo viikon päähän ja nyt leikkauksesta on kulunut viisi päivää. Kaikki on siis sujunut todella nopealla aikataululla, alle kolme viikkoa ensimmäisestä käynnistä leikkaukseen.

Itse leikkaus sujui hyvin, mitään yllätyksiä ei tullut,  ja ennuste sen paranemiselle on todella rohkaiseva. Kuukauden päästä olisi mahdollista jo päästä kokeilemaan kevyttä hölkää ja siitä kaksi kolme viikkoa niin ihan oikea juoksukin voisi onnistua. Jos näin on niin olen erittäin tyytyväinen tähän tilanteeseen ja valintaani leikkauksen tekemiseksi. Ilman leikkausta olisi todennäköistä, että paraneminen olisi edelleen hyvin hidasta ja vamman uusiutuminen harjoitusmäärien noustessa olisi melko varmaa.

Käytännössä viime vuoden lopulla alkanut vaiva on kestänyt nyt kohta vuoden. Osittain omaakin tyhmyyttä, kun ei keväällä malttanut keventää harjoittelua. Ja liksäksi Unkarissa juostu neljäkasi oli varmaan sitten viimeinen niitti luun murtumiselle. Kyllä sitä tällaisen vuoden jälkeen osaa arvostaa taas omaa terveyttä ja mahdollisuutta juosta. Nyt jos tästä kaikesta vielä oppisi jotain eikä tekisi samoja virheitä toistamiseen. Mitenköhän se onnistuisi?

Viikonloppuna on myös kisattu perinteinen Spartathlon, jossa itsekin olin viime vuonna mukana. Eipä olisi viime vuonna voinut ajatella, että tänä vuonna spartathlonin aikaan maataan sohvalla leikkauksesta paranemassa. Voiton Spartassa vei viime vuotiseen tapaan Italian Ivan Cudin ajalla 22.56. Maaliintulosta otetulla videolla Ivan on niin pirteän ja hyväntuulisen näköinen, että voi vaan ihmetellä. Sama ilme oli miehellä kolme viikkoa aikaisemmin Hollannin Winschotenissa juostussa satasen MM-kisoissa, jossa kaveri tuntui olevan lähinnä harjoituslenkillä vaikka aika oli komea 7.29.40.

Suomalaisista nopeiten Leonidaksen patsaalle saapui Ville Tuominen, joka erittäin rohkean alun jälkeen hiipui aikaan 32.04. Sijoituksena oli 32. Ville on juossut 2009 Masokistin Unelmassa ajan 8.47, mutta paljoa muuta ultratilastomerkintää ei miehestä löydy. Erittäin hieno yllätys siis. Endurancen Aris Moustala saavutti Leonidaksen patsaan nyt jo kymmenennen kerran.


3 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Hyvää toipumista leikkauksesta!

Juki kirjoitti...

Hieno juttu että leikkaus on onnistunut. Pikaista toipumista ja sitten pääset juoksemaan uudelleen.

Yuki

StanleyPark kirjoitti...

Kiitos tsempeistä! Nyt näyttää jo paremmalle kuten tuossa seuraavassa tekstissä kirjoitan.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...