maanantai 26. huhtikuuta 2010

Hiekkaharju 6h

Lähtökohdat Hiekkaharjuun olivat aika erilaiset kuin aikaisemmilla kerroilla. Nyt takana oli noin 14 tuntia ulkoilua alkuviikon aikana, joten kroppa ei ollut ihan levänneen oloinen. Tosin nythän oli tarkoitus tehdä pidempi rataharjoitus eikä varsinaista tulostavoitetta ollut. Arvelin etukäteen tuloksen olevan noin 60-65km luokkaa. Aikaisemmilla kerroilla olen Hiekkaharjussa juossut kilpaa tulokset 64km (2004) ja 68km (2007).

Juoksu lähti hyvin liikkeelle. Vähän oli vekslaamista vaatteiden kanssa, kun tuuli puhalsi aika navakasti. Lähdin takki päällä liikkeelle, mutta jo muutaman kierroksen päästä otin sen pois. Vauhti oli melko tarkkaan tasaista 5min/km. Ensimmäisen 1,5 tunnin aikana jouduin tekemään kaksi vessareissua, mutta muuten olo oli hyvä. Eilinen hiilaritankkaus tuntui antaneen selvän piristysruiskeen eikä viikon aikaisemmat harjoitustunnit painaneet yhtään. Ensimmäisen suunnanvaihdoksen jälkeen vaihdoin Mizunoista Asicsen Nimbukseen. Pari ekaa kierrosta tuntui kuin olisi ollut extra painot jaloissa, sen verran painavammat nuo Nimbukset ovat.
Tunnit 2-4 olivat kuitenkin edelleen helpon oloiset ja vauhti pysyi muuttumattomana. Neljän tunnin jälkeen kevensin vähän menoa, kun ei kuitenkaan ollut tarkoitus tehdä ihan näin kovaa treeniä. Vaihdoin ennen toista suunnanvaidosta taas tossuja, nyt Nimbuksista Niken Motoon. Vaikka nämä ovat tuntuneet aikaisemmilla lenkeillä ihan hyville tossuille, niin nyt ne olivat jotenkin epämukavat. Jonkin aikaa menee aina toiseen tossuun totuttautumisessa vaikka ne lopulta olisivat hyvätkin tossut. Nyt en kuitenkaan saanut sellaista otetta Motoihin vaan vaihdoin ne pois noin 45 min juoksun jälkeen. Myös vasemman jalan sääressä alkoi vähän ikävän oloinen jomotus. Takaisin jalkaan laitoin Mizunot, ja heti oli parempi meno. Loppu meni suht kevyesti. Takasuoran vastatuuli tuntui todella kylmälle viimeisellä kahdella tunnilla ja coachi antoikin määräyksen laittaa takki uudestaan päälle. Jossain vaiheessa arvelin, että 70km voisi olla saavutettavissa, mutta en ollut ihan perillä noista kierroksista. Viimeisen vartin aikana juoksinkin sitten vähän reippaammin tavoitellen tuota rajaa, mutta se jäikin runsaan kierroksen päähän. Loppukiri olisi pitänyt aloittaa vähän aikaisemmin ;-)

Kaiken kaikkiaan juoksu meni todella hyvin. Lopputulos oli paljon enemmän kuin osasin etukäteen arvailla ja kuitenkin juoksu tuntui kevyelle koko matkan. Kolme vessareissua ja kolme tossunvaihtoa veivät aikaa arviolta runsaat 5 min.
Sunnuntaina tuli tehtyä vielä lyhyt yhdistelmätreeni fillaroimalla ja juoksemalla. Viikon saldoksi tuli 21,5 tuntia, joista 13,5 tuntia juoksua, runsaat 5 tuntia yhdistelmätreeniä ja loput fillarointia ja kuntopiiriä. Lisäksi kävin tiistaina Juhalla hieronnassa. Jalat olivat pitkän taunon jälkeen oikein hyvässä kunnossa. Kotihoidot ovat selvästi pitäneet paikat kunnossa.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...