torstai 21. tammikuuta 2010

Vähän ollaan jäljessä raportoinnissa teknisten ongelmien takia, mutta nyt homma toimii taas. Tokavika viikko meni edelleen suunnitelmien mukaan. Pakkaset lauhtuivat viikon aikana juoksumäärien tippuessa samaa vauhtia. Harjoitukset painottuivat loppuviikkoon palautellessani koko alkuviikon edellisen viikon viimeisestä määräharjoittelusta. Tiistaina kävin Juhalla toteamassa, että pohkeet ovat aika huonossa kunnossa kaikesta tästä lumessa juoksemisesta. Muuten kaikki oli ok, mutta pohkeiden kanssa joudutaan tekemään töitä ennen tulevaa kisaa. Keskiviikkona kävin kokeilemassa juoksumatolla uusia Asics Nimbus tossuja, joita ajattelin yhtenä vaihtoehtona tulevaan kisaan. Tunnin lenkki matolla tuntui suht hyvälle, mutta ei ehkä kuitenkaan vielä vakuuttanut. Tätä tossuasiaa joutuu vielä pohtimaan tulevaa kisaa varten.
Loppuviikosta tuli sitten juostua vähän normaalimpia määriä. Viikon aikana tuli kasaan yhteensä kuusi lenkkiä, harjoitustunteja 12.13h ja juoksukilsoja 111km. Lauantaina tuli myös avattua hiihtokausi ihan tässä lähimetsissä ja pelloilla. Lunta on sen verran paljon, että hiihtäminen onnistuu oikein hyvin metsässäkin. Toki pientä risua ja puskaa on tiellä, mutta se taitaa melkein kuulua asiaan. Ainakaan ei ole kukaan kulkemassa jalan näitä metsälatuja.

Kuluvalla viikolla on määriä edelleen vähennetty. Juhalla käynti ei vielä riittänyt pohkeen saamiseksi kuntoon, mutta toivotaan, että harjoittelun keventely auttaa jossain vaiheessa. Tälle viikolle ei kerry enää kuin sellainen kahdeksan tuntia ulkoilua. Ja paljon venyttelyä ;-)

Ei kommentteja: