sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Viikko Mammutin jälkeen

Viikko on kulunut kevennellen viime viikonlopun Mammuttimarssin jälkeen. Maanantaina tuli totaalinen lepopäivä ja tiistaina oli vuorossa käynti Juhalla. Lokakuun alussa juostun Vaajakosken maastoultran jälkeen vaivannut vasen takareisi ei ole paljoa helpottanut. Eikä Mammuttimarssi muuttanut asiaa millään lailla. Juha sai jalan vähän parempaan kuntoon, mutta ehkä käynti tai kaksi vaaditaan vielä ennen kuin vaiva on kokonaan poissa. Asiaa nopeuttaisi omaehtoinen venyttely... Keskiviikkona tein kevyen kympin lenkin matolla ja raportoin jalan kunnosta Juhalle. Uusi käynti on varattu tulevalle tiistaille. Torstaina kävin fillarilla töissä ja perjantai oli taas syytä varata levolle, olihan viikonlopulle tiedossa vuoden toinen pitkä kova lenkki. Edellinen oli juostu samoissa maisemissa keväällä.



Lauantain syyskokouksen jälkeen oli vuorossa haudanvakava kilpailu Pispalan portaiden ylösjuoksussa sekä kolmen Cream Cracker keksin syöminen ilman juotavaa ja päälle vielä vihellys. Vasta tämän jälkeen otettiin aika. Yhteensä 270 porrasta, joiden yläpäässä oli pakko laittaa kävelyksi. Mutta pahin oli vielä edessä, kun noi keksit piti saada syötyä. Aikaa meni vajaa viisi minuutti koko touhussa. Tätä pitää kyllä treenata seuraavaa kertaa varten. Tämän päälle tehtiin lyhyt verryttelylenkki.



Sunnuntaina oli vuorossa pitkä yhteislenkki, jossa on tapana ottaa miehistä mittaa. Myös tällä kertaa mentiin allekirjoittaneen vauhtireservin yläpäässä. Seuran kärkimiehet menivät aivan omia menojaan. Lenkin loppukevennyksenä oli pulahtaminen viereiseen Pyhäjärveen. Olipa melkoisen rento olo tässä kohtaa.

Viikolle kertyi yhteensä viisi treeniä, ajallisesti runsaat viisi ja puoli tuntia. Tuleva viikko vedetään kevyesti ja ehkä sitäkin seuraava. Vasta sen jälkeen aloitetaan treenaamiset E24:lle.

3 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Hieno kuva sulla yliössä ! Siitä vois kehitellä kilpailun tyyliin: Keksi vuorosanat !

Hietsu kirjoitti...

Olipas taas asiallinen leiri. Timon kommentoima uusi avauskuva on osuvalla tavalla erilainen; korostaa myös lajin psykologista puolta.

Santta kirjoitti...

Hieno kuva Team-Heermanista :)

Tuo porrasjuoksu oli varmaan rankkaa ja olisin takuulla voittanut sen paskimman tittelin ;) Nyt mulle riitti ihan lähettäjän titteli.

Kiitos leiriseurasta ja harmi, kun Sari ei tälläkertaa päässyt mukaan.

Tsemppiä treeneihin E24:lle.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...