Vaajakoski 2009 - ihmiskoe #13

Miksi ihminen toimii niin kuin toimii? Tämän kysymyksen voisi hyvinkin esittää allekirjoittaneelle viime viikonlopun kisan perusteella.

Edellisestä kisasta on kulunut viisi viikkoa, jonka jälkeen varsinaista palautumista viikon ajan. Tämän jälkeen hiljalleen aloitetun harjoittelun aikana harjoitustunteja kertynyt noin runsaat parikymmentä tuntia kolmen viikon aikana. Neljännellä viikolla, eli kisaviikolla, ennen sunnuntain kisaa tuli vedettyä sellainen kahdeksan tunnin harjoitussatsi, joista viimeisimpänä lauantaina tehty runsaan kahden tunnin maastolenkki. Edelliset vauhdikkaammat lenkit on tehty Belgian Torhoutin satasen kisaa varten ja siitäkin on aikaa yli neljä kuukautta. Tässä lyhyt kertaus kisaa varten tehdystä valmistautumisesta.

Entäs se kisataktiikka. No kun sellaista ei suuremmin ollut, niin silloin lopputuloksena on yleensä juokseminen fiilispohjalta. Onhan tuo juoksu maistunut ihan hyvälle viime harjoituksissa vaikka sykeet on ehkä hieman vielä koholla. Joten kyllähän tuollainen 60 kilometriä sujuu ilman suurempia ongelmia.

Reipas alku. Ensimmäiset kierrokset menevät 21.30-22.00 vauhdilla (4.40-4.45min/km). Se on jopa hieman kovempaa kuin kaksi vuotta sitten edellisellä Vaajakosken reissulla. Kova vauhti tuntui alusta lähtien pakaroissa ja takareisissä. Viidenteen kierrokseen menee aikaa jo yli 23 min ja kuudes noin 25 min. Kuudennella kierroksella joudun kävelemään ensimmäisen kerran sen jyrkimmän mäen siellä "kääntöpaikalla". Olo on aika hutera ja kylmäkin alkaa tulla. Onneksi jäljellä on enää seitsemän kierrosta, ajattelen.

Seuraavilla kierroksilla vauhti hidastuu edelleen jyrkästi ja kävelyä tulee mukaan enemmän ja enemmän. Kylmyys helpottaa hieman saatuani kuivan takin (kiitos jamatta & co). Kanssajuoksijat osoittavat huolestuneisuutensa, kun meikäläisen naamalta oli väri kadonnut kokonaan. Ilmeisesti muistutin enemmän jonkinasteista haamua hoiperrellessani eteenpäin. Näiden kierrosten aikana yritin tankata normaalia enemmän huoltopisteellä ja toivoin tämän auttavan itseni takaisin "elävien kirjoihin".

Mitään kovin suurta palautumista ei ollut havaittavissa hidastuneen vauhdin tai lisääntyneen tankkauksen myötä. Kymmenes kierros oli koko kisani hitain kierros. Siihen meni aikaa lähes 35 min. Tämän jälkeen sain vähän kiinni taas juoksurytmistä ja sain kierrosajat tiputettua lähemmäs 30 min lukemia. Maalissa kello näytti loppuaikaa 5.53. Ilman selittelyjä tässä oli noteeraus päivän kunnosta.

No mitäs tästä reissusta voisi tai pitäisi oppia? Ehkä tuo valmistautuminen pitäisi ottaa paremmin huomioon kisataktiikka tehdessä. Tietysti se edellyttää jonkinlaisen kisataktiikkaa olemassaoloa alunalkaen. Alle viiden minuutin kilometrivauhti on maastokisassa melko optimistista, kun edeltävät kuukaudet on nylkytetty kuudesta kahdeksaan minuutin vauhdeilla. Ja tankkaus on muuten ihan suositeltavaa alusta lähtien vaikka kyseessä on "vain" 60 kilometrin matka.

No tekisinkö jotain toisin, jos esimerkiksi eläisimme nyt lauantaita 3. lokakuuta? Melko varmasi en - minkäs sitä luonteelleen voi. Halusin juosta Vaajakoskella kaikesta huolimatta. Aina ei pidä tehdä asioita pelkästään järkiperäisesti vaan välillä pitää vaan tehdä asioita, joista pitää. Kilpailut ovat omalla kohdallani lajin suola ja aina ei riitä aikaa niiden välillä harjoitella tai palautella tarpeeksi. Voitto meni joka tapauksessa parhaalle juoksijalle - lämpimät onnittelut Sakarille. Ilahduttavaa saada mukaan uusia nimiä.

Itse kisajärjestelyt toimivat mainiosti. Reitti oli hyvässä kunnossa ja sadekin helpotti parin kierroksen jälkeen. Iltapäivällä saimme nauttia jopa auringonpaisteestakin. Paikalla ollut porukka jaksoi kannustaa läpi kisan ja kisakuulutus kruunasi koko homman. Erittäin lämminhenkinen tapahtuma. Toivottavasti Ana Grammi jaksaa pitää perinteitä yllä Vaajakoskella vielä pitkään.