Sakura-michi juoksusta on nyt kulunut vajaat kolme viikkoa. Palautuminen on sujunut yllättävän hyvin ja varsinaista harjoitustaukoa ei tullut käytännössä viikoa enempää. Viime viikolla annoin jaloille vielä pientä helpotusta tehdessäni harjoitukset fillarilla, mutta tällä viikolla on jo alettu keräämään juoksukilometrejä. Toki jaloissa on vielä tuntemuksia edellisestä kisasta, erityisesti lonkissa ja jalkapohjissa, mutta koskaan ennen en ole näin nopeasti päässyt takaisin harjoitusrytmiin.
Ja harjoitella pitääkin, kun edessä on IAU:n 100 km kisa Belgiassa juhannuksena. Aikaa ei kovin perusteelliselle harjoittelulle ole. Ja kun viimeiset kilpailut ovat olleet enemmänkin tällaisia pidemmänpuoleisia Belgian kisaan verrattuna, niin peruskestävyyttä on harjoiteltu vauhdin kustannuksella. Reseptinä Belgiaan onkin jonkinlaisen vauhdin kaivaminen ylös jostain pohjamudista ennen juhannusperjantaina klo 20 alkavaa kisaa. Määrät tulevat pysymään aika kohtuullisina, mutta jos saisi niitä vauhdikkaampia lenkkejä sinne väliin, niin jotain parannusta voisi olla nähtävissä vauhtipuolella. Harjoitusjakso ei ole kuin viisi viikkoa meneillään oleva viikko mukaanlukien.
Olen yrittänyt vielä vähän miettiä Sakurassa ja viime vuonna Spartassa tapahtunutta etureisien yllättävän nopeaa tukkoonmenemistä. Asialla on varmaan monta yksittäistä syytä, mutta yksi asia mikä tuli mieleen näin jälkeenpäin oli ennen molempia kisoja pidetty varsin pitkä kevennysjakso. Sakuraa varten viimeinen kova harjoitusviikko oli vko13 ja viikolla 14 oli enää puolet edellisen viikon harjoitusmäärästä. Kisaa edeltänyt viikko 15 oli jo käytännössä lepoa, joskin aika paljon kävelyä (turistina) ja sitten kisaviikko vko 16 kokonaan lepoa ennen lauantaina alkanutta kisaa. Onkohan se sitten liian raju muutos jaloille, kun kahden viikon tauon jälkeen lähtee tuollaiseen kisaan? Vaikea sanoa. Tätä tukee toisaalta sellainen asia, jonka olen parin aikaisemman lyhyen kisan osalta huomannut, että hyvin lyhyt kevennysjakso ennen kisaa ei oikeastaan vaikuta heikentävästi kisasuoritukseen. Tätä asiaa pitää tutkia ja testailla edelleen...vaikka jo seuraavassa kisassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Ajattelin julkaista oman kirjoituksen urheilijan tyrästä, jonka sain kokea tämän vuoden aikana. Tai oikeastan se on tainnut vaivata jo pide... -
Ajattelin kirjoittaa tässä postauksessa jotakin Hamstring-syndroomaan liittyen, koska olen saanut kyselyä siihen liittyen useilta henkilöil... -
RINTASYÖPÄ JA LIIKUNTA ” Onko sinulla millainen hetki…” ” Kyllähän tästä valitettavasti syöpää löytyi…” Näihin lauseisiin päättyi 8 päiv...
6 kommenttia:
On mielenkiintoinen ja moniulotteinen asia tämä reisien kestävyys. Mulla ei ole ollut MEGA-isoja ongelmia etureisien kanssa kuin Lohjan parkkihallissa, ja silloin ongelmien perimmäinen syy oli (kovan ja korkeuserottoman alustan lisäksi) varmasti vähäiset elämänaikaiset juoksukilometrit.
Juuri nyt ajattelen että Spartathlonin tai Sakura Michin tyyppisissä kisoissa reisien pettäminen johtuu yleensä liian kovasta juoksuvauhdista, alkumatkasta varastoon kerätyt minuutit saa maksaa moninkertaisina takaisin loppumatkasta. En usko että ainakaan omalla kohdallani vähäisempi loppukeventely olisi parantanut Spartathlonien tulosta.
Toisaalta satasen MM-kisoihin ei todellakaan lähdetä varman päälle hissuttelemaan ja jalkoja säästämään, ja siellä olisi syytä olla jo lähtöviivalla herkässä kunnossa. Minä olisin sitä mieltä että satasen arvokisoihin voi hyvin valmistautua isommalla riskillä, jos reidet menee jumiin niin sitten juostaan niillä!
Tsemppiä koko juhannusjoukkueen valmistautumisiin!
Sattuneesta syystä etureisien ongelmat ovat erittäin lähellä sydäntäni. Oikeastaan jokaisessa juoksemassani ultrassa olen ollut vaikeuksissa etureisien kanssa. Kaikkein vähimmillä ongelmilla selvisin MasU:ssa 2006, jolloin syntyi satasen ennätykseni. Liekö sitten sattumaa, että kyseiseen kilpailuun en tehnyt normaalia kolmen viikon kevennystä, vaan harjoittelin vielä kilpailua edeltävällä viikolla noin 10 h. Kilpailuviikon otin sitten hyvin kevyesti. Kilpailua edeltävät viikot olivat tuolloin suunnilleen: 6 h - 8 h - 10 h - kilpailuvko 1,5 h (+ 100 km kilpailu)
Monta kertaa on pitänyt kokeilla samantyyppistä lähestymistä uudestaan, mutta aina syystä tai toisesta on tullut suunnitelmiin muutoksia ja olen päätynyt perinteisempään viime hetken keventelyyn.
Stanley Park, olen vähän eri mieltä reisijutusta. Reisiä saa kestäväksi kovalla alamäkijuoksuharjoittelulla ja muulla voimaharjoittelulla. Kisassa vaikuttaa ehdottomasti vauhdinjako, kuten Corner sanoi. Ponnenjärvellä aloitin hiljaa, eikä ongelmia reisien kanssa ollut lainkaan niin paljon kuin Spartathlonissa, jossa aloitin huomattavasti kovempaa. Töysässä kokonaisnousua oli kuitenkin yllättävän plajon, se vain jakaantui tasaisesti, toisin kuin Kreikassa.
Valmistautuminen PJ:lle ja Kreikkaan oli suunnilleen samanlaista.
Satasen kuntoa kohottava vauhtilenkki olisi tarjolla torstaina Kurrenkierroksella, mukaan vaan!
Taitaa tosiaan olla hyvin yksilöllisiä nämä ultrajuoksijoiden reidet! Selvennän/hämmennän vielä hiukan omia kokemuksiani...
Uskon että minun reiteni kestäävät parhaiten silloin kun
a) alla on riittävästi kilometrejä (pitkällä aikavälillä juostuja, mittayksikkönä kuukaudet ja vuodet)
b) ennen kisaa olen kevennellyt niin paljon että pienetkin lihasvauriot ovat ehtineet parantua ja
c) aloitan kisan riittävän hitaasti
Kohdan b) perusteluna minulla on lähinnä toukokuun 2008 Nove Colli, usean viikon juoksemattomuudesta huolimatta (tai siis sen ansiosta?!) reidet kestivät hyvin kaikki 9 alamäkeä.
Toisaalta nämä kokemukset liittyvät vain maaliinpääsyyn tähtäävään hölkkävahtiin, hölkästä oikeaan juoksuun siirtyminen syö reisiä ihan eri tavalla, joten sen sortin kestävyys voi olla luonteeltaan erilaista.
Kiitos kommenteistanne.
Kuten sanoin, syitä on varmaan monia. Sakurassa tuo syy saattaa johtua enemmänkin juuri tuosta liian kovaa juostusta alamäkiosuudesta, mutta Kreikasta en tiedä...
Koska taustani juoksun ja suunnistuksen suhteen ulottuu jo varhaiseen nuoruuteen, uskon saaneeni tähän mennessä aika paljon tuota liikuntaa ja ulkoilua.
Viime vuoden Suomi-juoksuun tein edellisellä viikolla vielä 10h harjoitusviikon ja kisaviikolla lähes 5h harjoitukset (fillaointia, suunnistusta ja juoksua). Tulos oma ennätys. Vaajakoskelle-2007 juoksin vielä kisaviikolla 3x20km sekä 1x10km lenkit. Täälläkin tulos suht ok.
Tähän mennessä olen juossut 3 pidempää ultraa ja jokaiseen olen keventänyt reilusti. Kahdessa näistä on ollut ongelmia reisien kanssa.
Belgiaan en meinaa keventää kuin joitakin päivä ennen kisaa. katsotaan miten käy. Voihan olla, että tämä lyhyt keventely pätee vain "rintti matkoilla".
Hietsu, valitettavasti torstailla on jo muuta ohjelmaa, jota en saa muutettua.
Mä myöskin luulisin, että sun kaltaisilla kokeneilla jyrillä maratonin, satasen ja muille lyhyille ultrille valmistautuminen voi olla melko samanlaista. Pitkät ultrat ovat ehkä hieman eri juttu, koska vauhtikestävyys ei ole samalla tavalla keskeinen tukiominaisuus, mitä se sataselle on, eikä menon tarvitse muutenkana olla kovin vireessä heti ensimmäisistä askeleista alkaen.
Keventelyn tarpeesta on aika monia näkemyksiä. Jotkuthan ovat sitä mieltä (mm. Noakes Dave Cooperiin viitaten) että pitkille ultrille ei välttämättä tarvitse keventää edes niin paljon kuin lyhyille ultrille. Ehkäpä tässä kannattaa luottaa omiin tuntemuksiin ja viilata käytäntöjään kokemusten perusteella. Itselleni lähes lepoviikko ennen pitkää ultraa on myös psykologiselta kannalta tarpeen, mutta ei varmaankaan kaikille. Sen sijaan varmaan joskus tulee itsekin kokeiltua vähän reilumpaa juoksemista myös toiseksi viimeisellä viikolla. Kolmanneksi viimeisellä viikolla olenkin juossut enemmän, neljänneksi viimeisellä taas vähemmän.
Vauhdikkaita viikkoja ennen Belgiaa!
Lähetä kommentti