Ensimmäisenä oli vuorossa perinteinen kirsikankukkapuun istutus Shirotorissa. Shirotori on siis kaupunki, jossa herra Sato on syntynyt ja jonka elämäntyön kunniaksi kilpailu juostaan. Se on tainnut jäädä aikaisemmin mainitsematta. Itse puu oli istutettu jo aikaisemmin ja tämä olikin enemmän tällainen symbolinen tilaisuus. Puuhun kiinnitettiin pieniä lappuja, joihin sai kirjoittaa oman nimensä tai jotain muuta viestiä. Kuvia tietysti otettiin paljon.
Tästä lähdimme bussilla läheiselle hotellille, jossa oli vuorossa loppujuhlallisuudet. Puheiden ja kumarrusten jälkeen sekä miesten että naisten sarjan voittajat palkittiin ja kukitettiin. Päähänsä he saivat kirsikankukista tehdyt komeat seppelet. Tämän jälkeen kaikki kilpailun läpipäässeet palkittiin hienolla puusta tehdyllä taululla, johon oli kaiverrettu oma nimi ja tulos. Taulu tuoksui todella voimakkaalle ja miellyttävälle, olisikohan ollut kirsikanpuusta tehty.
Lukuisten yhteiskuvien sekä pienempien ryhmäkuvien jälkeen saliin tuotiin valtavat määrät erilaista ruokaa. Ja tietysti olutta. Sushia oli kaikissa ajateltavissa olevissa muodoissa, mutta myös muita herkkuja oli tarjolla. Vaikka teimme parhaamme pöytien tyhjentämiseksi, jäi herkkuja vielä runsaasti jäljelle. Edellisen päivän kisa painoi vielä kropassa eikä herkkupöytien ääressä saanut annettua ihan parasta itsestään. Tunnelma oli varsin leppoisa ja hymy oli herkässä. Kisapäivät olivat saaneet hienon ja ikimuistoisen lopun.
Palattuamme tiistaina takaisin kotimaahan tilasin Juhalta hieronta-ajan keskiviikoksi. Juhalle oli taas suuri pettymys, kun jalat olivat erittäin hyvässä kunnossa vaikka kisan loppumisesta ei ollut kulunut kuin kolme vuorokautta. Hän saikin tehdä lähes normaalihieronnan toivomansa osteoporoosikäsittelyn sijasta. Jalat olivat nyt kuulemma paremmassa kunnossa kuin viimesyksyisen Kreikan jälkeen. Tämä tietää hyvää jatkoa ajatellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti