maanantai 22. joulukuuta 2008

Ennakkoluulotonta varustekokeilua

Kävi tässä viime viikolla sitten sellainen juttu, että olin pakannut hieman huolimattomasti lenkkikamat aamulla laukkuun. Yleensä unohdan ottaa mukaan pyyhkeen tai jotain sellaista, mutta nyt oli noi juoksuhousut jääneet kokonaan kotiin. No, kun työpaikan kuivauskaapista ei löytynyt kenenkään muun jälkeensä jättämiä housuja eikä ajatus Craftin alushousuissa juoksemisesta kotimatkalla (23km) oikein kiinnostanut, niin ainut jäljellä jäänyt vaihtoehto oli lähteä sitten farkut jalassa matkaa taittamaan. Onneksi olin joskus aikoinaan jättänyt yhdet vanhat ja kuluneet farkut työpaikan kaappiin, jotka kaiken lisäksi oli jääneet vähän liian suuriksi, niin sain hyvin lenkin hoidettua. Lenkin väliin jättäminenhän ei ollut vaihtoehtona.

Vähän on kuitenkin Marlboro farkuilla tuotekehitystä tehtävä, jos meinaavat noita urheilutekstiilejä alkaa valmistaa. Onneksi ei ollut sateinen päivä, koska silloin farkuille olisi painoa kertynyt jo melkoisesti.

Ei kommentteja:

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...