perjantai 6. heinäkuuta 2007

Karhunkierros

1. päivä sunnuntai 9.9.2001
Olimme edellisellä viikolla käyneet Haltilla ja kävelleet jo sen vajaa 90km, mutta pitäydyimme alkuperäisessä suunnitelmassa ja suuntasimme sunnuntaina kohti Kuusamoa tavoitteena päästä vielä illalla aloittamaan Karhun kierros. Aamulla lähdimme ajamaan Tromssasta, joten kilometrejä kertyi sen verran, että saavuimme Rukalle vasta klo 18:30. Tilasimme taksin, joka vei meidät Karhunkierroksen pohjoispäähän, josta kävely alkoi vasta klo 19:50. Koska illat pimenevät jo aikaisin ja hetken kuluttua alkoi satamaan, jäi meidän ensimmäisen päivän kävely ajallisesti lyhyeksi, vain 1h15min. Illan hämärtyessä emme meinanneet löytää telttapaikkaa, ja Tikka-lamput olivatkin oiva apu pimeyden saapuessa. Teltan saimm epystyyn varttia yli kymmenen, ruuan jäkeen uni maittoikin.

2. päivä
Pääsimme starttaamaan vasta klo 10.10 Perttumakoskelta, jatkoimme siitä Rupakiven kautta Savilammen autiotuvalle, jossa pidimme lounatauon. Kävimme ihailemassa Oulangan kanjonia. Siitä matka jatkui Taivalkönkäälle, jossa on upeat riippsillat. Kello 17:40 päätimme jäädä yöksi Runanlammen rannalle, oikein viehättävä rauhallinen paikka lammen rannalla tasaisessa kangasmaastossa. Matkanteko sujui todella nopeasti verrattuna Haltin matkantekoon, kilometrivauhti oli varmasti lähes puolet nopeampaa vaikka rinkkojen painoissa ei ollut edelliseen viikkoon eroa. Maasto on tasaista polkumaista ilman pitkiä raskaita nousuja. Tänään taitoimme matkaa 19 km, eilen matkaksi jäi vain 5km. Aikaa olimme itse vaeltamiseen käyttäneet eilen sen reilun tunnin ja tänään 7,5h tuntia. Telttapaikkamme oli rauhallinen notko, joka rajoittui pieneen järveen. Maasto nousi 5-10 m teltan molemminpuolin, joten paikka oli mukavasti tuulelta suojassa. Lämpötila illalla oli vielä +13 astetta.

3. päivä
Kolmas vaelluspäivämme sujui mutkitta, matkaan pääsimme vaille kymmenen ja sateen alettua päätimme pysähtyä. Päivällä ihailimme Oulangan joen upeita maisemia, näimme porojakin! Telttapaikalla Jussin kämpän luona väkeä oli meidän lisäksi aika paljon, ilmakin synkistyi ja pitkin iltaa satoi vettä.
Matkaa tiistaipäivälle eli kolmannelle vaelluspäivälle kertyi 20km, aikaa siihen meni vain 6,5 h. Olimmekin jo puolessa välissä kierrosta. Kolmas vaelluspäivämme jäikin ikuisesti mieleen yhtenä historian synkimpinä päivinä, kun nuotiolla kuulimme terrori-iskusta. Aluksi emme olleet uskoa, mitä on tapahtunut ja villi mielikuvitus sai metsän keskellä tarinat liikkeelle, kukaan ei osannut vielä ymmärtää, mitä oikeasti oli tapahtunut ja mitä se tarkoittaisi.

4. päivä
Aamulla oli kosteaa öisen sateen jälkeen joten matkaan pääsimme taas myöhemmin, vasta vaille kymmenen. Matka sujui edellisten päivien mukaisesti merkittyä reittiä reippaasti edeten. Matkaa jatkoimme vähän yli kuuteen ja päätimme yöpyä Porotinmajoen kämpän luona. Viimeiset 3km olivat raskaat ja hitaat, vaelluskilometrit alkavat tuntua jalkapohjissa. Tänään taivalsimme 23 km.

5. päivä eli vaelluksen viimeiset metrit
Edellisen yön nukuimme yhdessä erään vantaalaispariskunnan kanssa vanhassa myllyssä, joka oli rakennettu osittain puron/joen päälle, joten koko yön alitajunnassa kuului veden solina.
Tämä olisi viimeinen vaelluspäivä, joka oli varsinaisesti 4. vaelluspäivä. Tuntui, että matkaa jouduttiin alussa vähän jarruttelemaan ettemme olisi olleet liian aikaisin metsästä pois. Toisaalta edellisen viikon kilometrit ja itse Karhunkierros painavine rinkkoineen alkoi tuntua jo jalkapohjissa, muuten kropassa ei tuntunut Sarin polven lisäksi mitään kolotuksia.
Matkaan pääsimme klo 9:30.
Loppumatka oli hieman turhauttava, koska se kuki jokasien Rukan nyppylän yli ja oli kipeille polville aika tuskaa. Valtavaara taisi olla korkein nousu.
Päivän matkaksi kertyi vaivaiset 15km.

Yhteenvetona tästä matkasta voisi sanoa, että Karhunkierros sopii metsäisestä maisemasta pitävälle vaeltajalle, joka mieluiten kulkee poluilla ja ohjatuilla reiteillä. Yöpyminen on rajoitettua ja täytyy huomattavasti tarkemmin suunnitella yöpymiset, koska villisti yöpymistä ei täällä sallita. Täytyy siis asennoitua siihen, että majoituspaikoilla on muutakin väkeä ja paras pakata korvatulpat mukaan. Maisemat ovat hienot.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, achei teu blog pelo google tá bem interessante gostei desse post. Quando der dá uma passada pelo meu blog, é sobre camisetas personalizadas, mostra passo a passo como criar uma camiseta personalizada bem maneira. Se você quiser linkar meu blog no seu eu ficaria agradecido, até mais e sucesso. (If you speak English can see the version in English of the Camiseta Personalizada. If he will be possible add my blog in your blogroll I thankful, bye friend).

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...