Metsään

Edellisen viikon pitkät lenkit tuli vielä vedettyä asfaltilla, mutta tämän viikon maanantaina oli pakko käydä tarkistamassa missä kunnossa nuo Nuuksio polut tällä hetkellä oikein ovat. Ja olihan siellä vielä melko paljon lunta ja jäätä ja tietysti märkää. Muuten metsä on melko lumeton, vain pohjoisrinteillä ja varjoisammissa paikoissa on edelleen lunta. Kallioiden päällystät olivat lumettomia sekä metsän että polkujen suhteen. Kaikesta huolimatta siellä pääsee kyllä juoksemaan ja tämän viikon osalta suurin osa lenkeistä suuntautuikin metsään. Yksi silmiinpistävä seikka Nuuksiossa on valtava määrä katkenneita puita. Ilmeisesti lumesta kertynyt paino on ollut monille puille liikaa. Helpostihan näiden puiden ylitse pääsee juoksemaan, mutta osa oli jäänyt aika ylös roikkumaan ja jopa vähän vaarallisen oloisestikin.



Siellä missä ei enää ollut lunta niin oli sitäkin enemmän vettä, kuten mm. puroissa.


Luontohavaintoja on kertynyt tällekin viikolle joitakin, tiistaina näin kevään ensimmäisen västäräkin ja keskiviikkona oli tienvarressa ensimmäiset sinivuokot.


Kevään ensimmäiset sinivuokot kukkivat joka vuosi tuossa samassa paikassa.

Treenit ovat tällä viikolla menneet melkein suunnitelmien mukaan. Maanantaina kävin fillarilla töissä ja kotiin tultuani kävin vielä runsaan puolentoista tunnin juoksulenkillä. Tiistaina juoksin töihin mennen tullen, jonka lisäksi illalla oli vielä lyhyt kuntopiiri. Keskiviikko oli kuten maanantai, mutta tein vain tunnin lenkin pyöräilyn päätteeksi. Torstaina juoksin töiden jälkeen Leppävaaran urheilukentälle, jossa juoksin kenttää ympäri kunnes sain neljä tuntia treeniä täyteen. Coachi oli mukana tekemässä omaa treeniä ja siinä samalla huoltamassa. Yllättävän mukavasti meni tuo vajaa neljä tuntia radalla.

Perjantaina pidin kokonaan lepopäivän, kun muuten viikonlopulle ei olisi jäänyt paljoakaan treeniaikaa. Käytiin kuitenkin selaamassa urheilukauppoja uusien tossujen toivossa. Ja löytyihän sieltä ainakin yhdet Mizunot, merkki jolla en ole aikaisemmin muistaakseni edes juossut. Ensivaikutelma oli kuin Vomero ilman sitä kuplaa päkiän alla. Seuraavalle asfalttilenkille ne pääsevätkin mukaan.

Lauantaina lähdin tietysti Nuuksioon metsiin juoksemaan vaihdettuani aamulla ensin autonrenkaat. Pakkasyön jälkeen oli helppoa juosta lumen kantaessa mukavasti. Kävin vielä aikaisempaa pohjoisempana tarkistamassa lumitilannetta ja lenkkiä kertyi runsas kolmetuntinen siivu. Sunnuntaina tein lähes saman mittaisen lenkin yritettyäni ensin aamulla vaihtaa uusia sisärenkaita fillariin. Eihän se ihan onnistunut vaan vääntäessäni pääliskumeja paikalle niin ilmeisesti sisäkumi siinä samalla hajosi. Eli ensi viikolla mennään vielä talvifillarilla, jossa on nastarengas edessä. Viikon saldoksi tuli runsas 20 tuntia treeniä.

Takaisin baanalla

Kuluneella viikolla on otettu taas jättiaskeleita kohti kevättä. Varsinkin nyt viikonlopun aikana on lämpöä riittänyt vaikka sunnuntaina olikin vielä melko viileä tuuli. Viime keskiviikkona töistä kotiin juostessani oli tienposkessa ensimmäiset leskenlehdet.



Ja lauantaina juostessani Solvallaan suuntaan näin ensimmäiset perhoset. Myös pyöräilijät ovat ryömineet kellareistaan putsattujen teiden päälle nauttimaan aurinkoisesta ja hienosta ilmasta.

Treenit ovat menneet suht hyvin vaikka välillä on ollut melko raskasta menoa. Maanantain pidin juoksuvapaata, kun päivä meni puusavotassa. Vaikka juoksua ei tullut metriäkään niin tämä käy kyllä hyvästä voimatreenistä. Tiistaina juoksin töistä kotiin ja vaikka meno tuntui tukkoiselta niin pidin matkalla parasta vauhtia koko kevään aikana. Illalla vielä lyhyt kuntopiiri kotona. Keskiviikkona kävin fillarilla töissä ja illalla oli tiedossa lisää lihastreeniä puusavotan muodossa. Tuollaisen jälkeen maistuu iltapala melko hyvälle.
Torstaina kävin vaihteeksi matolla juoksemassa parin tunnin siivun. Olipa pitkästyttävää hommaa. Ei meinannut millään kulua tuo kaksituntinen vaikka edessä oli telkkarikin.
Alkuviikon vähäinen juoksu tarkoitti tuntien keräämistä viikonloppuna. Perjantaina juoksin Siikajärveä ympäri neljästi käyden kerran välillä kotona. Alku meni joutuisasti, mutta 90 min jälkeen olo muuttui todella raskaaksi enkä saanut sykkeitäkään pidettyä kurissa. Lopulta lyhensin lenkkiä suunnitellusta neljästä tunnista vajaaseen kolmeen ja puoleen. Lauantaiaamuna olo ei ollut kovinkaan reipas ja meinasin jättää kokonaan tälle päivälle suunnitellun lenkin väliin. Päätin kuitenkin lähteä hitaasti kokeilemaan ja kyllä kannatti. Juoksu tuntui hyvälle ja jalat olivat yllättävän tuoreen oloiset. Vielä alkuviikosta vaivannut yskäkin oli antanut periksi. Lauantaille tuli tehtyä vielä neljä tuntia puuhommia, joka senkin luulisi hieman verottavan juoksua. Sunnuntaille olin suunnitellut toisen nelituntisen lenkin, mutta juoksin vain kolme, kun tuo asfaltilla juoksu alkoi tuntumaan sen verran lonkissa. Vaikka tänään juoksu kulki niin kyllä huomasi, miten olisi hienoa taas pitkästä aikaa päästä juoksemaan metsässä. On tämä asfaltilla höylääminen vaan niin kovaa hommaa jaloille.
Viikon saldoksi tuli runsas 18 tuntia treeniä, jossa noin 13 tuntia juoksua. Loput pyöräilyä, voimatreeniä ja kuntopiiriä. Lauantain ja sunnuntain lenkin juoksin Solvallaan menevää teitä ja on se vaan melkoista vuoristorataa. Pitkää ja paikoin aika jyrkkääkin ala- ja ylämäkeä. Tämä on mainio paikka harjoitella. Myös viime vuoden E24 suojelija tuli vastaan omalla treenilenkillään.

Takapakkia

Mennyt viikko jäi selkeästi viikkotavoitteesta pienen sairastelun takia. Vielä maanantaina sain tehtyä normilenkin ja vähän voimaharjoitusta päälle, mutta jo illalla alkoi olla sellainen tunne, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Siinä tuli pari huonompaa päivää, mutta viikonloppuna sitten saatiin taas jotain juoksuntapaista aikaiseksi. Sunnuntaina lähdettiin sadetta pakoon Esport Areenalle, jossa oli muuten yllättävän vähän porukka liikkeellä. Tuttuja ei ollut ketään muita kuin coachi, joka piiskasi laiskaa juoksijaa eteenpäin. Tuli kuulemma ihan kaksnelonen mieleen.

Siinä sivussa tuli seurattua noita pikajuoksijoiden harjoituksia ja on se vaan erilaista touhua, kun ensin menee runsas tunti lämmitellessä ja venytellessä. Sitten päästään vetämää muutama 100 metrin veto ja sitten taas venytellään ja ihmetellään. Lopuksi tekivät vielä vähän pidempiä vetoja. Ja sinne ne jäi hallille vielä meikäläisen lähtiessä. Vaatii se melkoista kärvivällisyyttä tuokin laji, erilaista kuin meidän.

Lumet ovat jatkaneet mukavasti sulamistaan tällä viikolla. Alkuviikosta oli aurinkoa ja nyt viikonloppuna on vettä tullut melkoisesti. Perjantaina havaitsin ilokseni, että pyöräteiden hiekoitus on osin jo siivottu pois. Olipa mukavaa juosta ihan puhtaalla asfaltilla. Metsässä en ole edes yrittänyt käydä, sen verran huonossa kunnossa ne polut olivat viime viikonloppuna. Lisää kevään merkkejä saatiin torstaina, kun taivaalta kuului kurkien ääniä. Torstaina niitä näkyi seitsemän ja perjantaina yksitoista lintua. Myös ensimmäinen peippo näkyi kotipihassa. Mikäli peipot ovat uskollisia tulemaan samoille pesintäpaikoille, niin se taisi olla hieman hämillään pihaltamme kadonneiden puiden takia. Toivottavasti se ei kuitenkaan hylkää meitä.

Harjoitteluun ei kaivattaisi enää yhtään lisää taukoja sairastelun takia, tai minkään muunkaan takia. Edessä on neljä viimeistä määräviikkoa ja tuleva viikko kertoo paljon niiden onnistumisesta. Mikäli ensi viikko saadaan kunnialla vedettyä läpi ja sairastelut ohitettua niin loput meneen sitten jo vanhalla kaavalla.

Kevät tulee

Edellisen Saariselkäviikon jälkeen ollaan taas päästy vähän juoksun makuun, kun sukset on nostettu varastoon. Hiihtokilometrejä ei lopulta tullut viidessä päivässä kasaan kuin 177 km, mikä oli vähän vähemmän kuin mitä olin etukäteen toivonut. Siihen kun lisätään pari aikaisempaa hiihtolenkkiä, ei tämän hiihtotalven kilometrit nousseet kuin vajaaseen 200 km. Se ei ole paljoa näin hyvänä lumitalvena.

Muuten juoksurytmin löytyminen on ollut hiukan hakusessa. Metsän puolella polut ovat niin huonossa kunnossa, ettei sinne ole paljoa asiaa seuraavien viikkojen aikana. Toisaalta pyörätiet alkavat olla jo lumesta ja jäästä puhtaat, joten niillä juokseminen onnistuu vähän liiankin hyvin. Vauhti tahtoo helposti karata vähän liian kovaksi, joten aika tarkkana saa olla.



Tällä viikolla on lumet saneet kyytiä vuoroin sateen ja vuoroin auringon sulattamina. Tiistaina kotiin juostessani kuului peltoaukean takaa metson kolkuttava ääni soidinmenojen merkiksi. Taitaa olla vasta toinen kerta, kun kuulen luonnossa tämän äänen, mutta ei siitä voi erehtyä. Sen verran selkeä se oli. Viereisen hevostallin hevoset olivat jotenkin levottomia. Mahtoiko johtua minusta vai metsosta.
Torstaina oli töiden jälkeen erikoista ohjelmaa, kun etupihalla kasvanut iso kuusi kaadettiin. Rungon paksuutta en mitannut, mutta käsiä siitä ei ympäri saanut, joten taisi se olla melko iso. Pätkittynä siinä oli 75 kpl sellaisia 33 cm pituisia pöllejä, eli mittaa puulle tuli vajaat 25 metriä. Kyllä sillä jonkin aikaa saunaa lämmittää.

Perjantaina ja lauantaina tulikin sitten tehtyä useampi tunti puuhommia. Pelkästään noiden oksien setviminen vie useamman päivän varsinkin kun lunta on maassa yli polvenmitan. Itse pöllien halkaisu ei ole ihan mahdoton homma, mutta sitten ne pitää vielä siirtää ylämäkeen takapihalle puuliiterin luokse. Siinäpä on hyvää treeniä.

Viikon saldoksi tuli runsaat 15 tuntia treeniä, jossa juoksukilometrejä yhteensä 110 km.

Kaunispää

Viimeiselle hiihtopäivälle ei ole jäänyt kovinkaan montaa hiihtämätöntä kilometriä tässä latuverkostossa. Käytännössä ainoat uudet ladut löytyvät Iisakkipään rinteen punaisesta ladusta sekä tuo pohjoisessa oleva Joikun Kota, jossa en vielä ollut käynyt. Sekä tietysti Kaunispää. Tämä lenkki tuli kierrettyä aamupäivällä runsaassa kolmessa tunnissa, jättäen mukavasti aikaa muulle rentoutumiselle. Aikaisempien päivien navakka tuuli oli hieman helpottanut, mutta Kaunispäälle noustessa se puhalsi taas ikävästi vastaan. Viimeiset pari kilometriä Kaunispäältä alas olivat melkoista alamäkeä. Latu oli vedetty edestakaisin rinteeseen, mutta silti vauhti nousi paikoin melkoisesti. Vielä nopampi tapa tulla alas olisi ollut tuon kävelyreitin käyttäminen. Sitä mainostettiin myös pulkkamäeksi, mutta en tiedä olisiko sitä päässyt pulkalla ehjänä alas. Pituutta pulkkamäellä oli 1200 metriä ja korkeuseroa 300 metriä!



Hieman yksinkertaistaen Saariselän latuverkosto muistuttaa perhosta, johon saa mukavasti suunniteltua kolme kappaletta noin 40-50 km pituista hiihtolenkkiä Saariselän keskustan ollessa lähtöpaikkana. Lännessä on tuo Tolosjoen ja Kulmakorven lenkki, idässä Kuukkelilampi, Taajoslaavu ja Rumakuru sekä etelässä Kakslauttasen, Kiilopään ja Rautulammen reitti. Lisäksi tuossa Kiilopään ja Saariselän välissä on suht tiheä latuverkosto, josta osa on jopa valaistu. Suurin ero Äkäslompolon latuihin on varmasti se, että täällä ladut kulkevat korkeammalla tunturissa. Itse latujen kunto jää ehkä hieman Äkäslompolon laduista, mutta toisaalta täällä on vedetty hienoja luontolatuja tunturiin, jossa maisemat ovat kuvankauniit. Myös latuverkoston pituus on Äkäslompolossa hieman suurempi. Toisaalta tämäkin riittää hyvin näin viikon mittaiselle lomalle. Riittäähän joillekin se 400 metrin ratakin useaksi päiväksi.

Kulmakurulla

Neljäs hiihtopäivä on samalla toiseksi viimeinen päivä Saariselällä. Aika on mennyt nopeasti ja tuntuukin, että viikko on todellakin liian lyhyt aika näin hienoissa maisemissa. Tosin hiihtämisen puolesta yläkroppa oli tänään iltapäivällä jo sitä mieltä, että voiteluryhmä laitetaan tämän reissun jälkeen vaihtoon. Yhtään kunnollista voitelupäivää ei ole takana ja naapurilla on suksi luistanut paljon paremmin. Tää onkin näemmä välineurheilua.
Joka tapauksessa aamu valkeni auringon paisteessa vajaan 20 asteen pakkaslukemin. Ainut kartoittamaton alue tähän asti on ollut tuo läntinen puoli Saariselkää, joten sen suuremmin ei päivän reittiä tarvinnut miettiä. Lähdin liikkeelle Saariselän keskustasta kohti Tolosjokea ja siitä eteenpäin Kulmakurulle. Homma lähti liikkeelle heikosti, kun en meinannut löytää edes ladun lähtöpaikkaa. Latukartassa tuo Tolosjoelle kulkeva latu on merkattu lähteväksi kahdesta eri paikasta ja tietysti piti käydä kääntymässä ensin siellä väärässä paikassa. No, lopulta oikea paikka löytyi ja päästiin matkaan. Ensimmäiset kilometrit ovat helppoa maastoa, mutta jo eilisestä tuttu viima hivelee poskia mukavasti. Eilisestä viisastuneena olin ottanut mukaan kommandopipon, mutta eihän sitä vielä tässä vaiheessa tarvita. Reitti kulkee kapeassa solassa ja aina välillä vauhti nousee melko reippaaksi.



Kohta latu yhtyy Tolosjoen kanssa ja muutaman kilometrin jälkeen on edessä Tolosjoen tulipaikka. Jatkan matkaa saman tien, koska edessä on reipas nousu Kulmakurulle. Nousu on ainut pätkä koko Saariselän latuverkostossa, joka on merkattu mustalla värillä. Pituutta sillä on noin kolme kilometriä. Huomaan kuitenkin aika pian, että latu on vedetty edestakaisin rinteeseen, jolloin ei synny kovinkaan vaativaa nousua. Vain muutamassa paikassa joutuu turvautumaan haarakäyntiin. Toistaiseksi suksien pohjassa on vielä hieman pitovoidetta.
Ylhäällä Kulmakurun näköalapaikalla avautuu hienot maisemat. Maa näyttää aikoinaan revenneen kahtia, jättäen muutaman kymmenen metrin jyrkän pudotuksen kurun pohjalle. Suunnistaessa tämä tulisi varmasti ottaa huomioon reitinvalintaa tehdessä.



Matka jatkuu nyt etelään päin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta suoraan kasvoihin. Tuuli tuivertaa takaa, joten meno on mitä parhain. Reitti palaa Pikku-harrinojan tulipaikan kautta takaisin Tolosjoelle ja jatkaa sitä pitkin jonkin matkaa. Tolosjoki on aikoinaa ollut ja on ehkä vieläkin kullankaivajien aluetta. Reitin varrella on vanhoja asuntovaunuja ja lahonneita hökkeleitä, joissa kullanhuuhtojat ilmeisesti majoittuvat kesällä kultaa huuhtoessaan.
Viimeiset kilometrit ennen Kakslauttasta ovat melkoista uurastamista. Maasto ei ole kovinkaan vaativaa, mutta suksi on vaan yksinkertaisesti huono. Pito on loppu ja luistoa nyt ei ole koko viikkoon ollut. Päätän pitää tauon Kakslauttasessa ja miettiä reittiä loppupäiväksi.
Kuuma mehu ja munkki piristävät hieman, mutta päätän sittenkin palata takaisi mökille melkeinpä suorinta reittiä. Kolme vuotta sitten Äkäslompolossa pisin hiihtopäivä oli runsaat 100 km käydessäni Levillä kääntymässä. Näillä suksilla ei olisi toivoakaan selviytyä sellaisesta reissusta. Tosin sinä talvena oli hiihtokilometrejä alla hieman enemmän kuin nyt.
Viimeinen runsas kymppi tulee suht mukavasti vaikka vastassa on taas tuo kylmä tuuli. Mökille tullessa on aikaa kulunut runsaat neljä ja puoli tuntia. Se on noin kymppi tunnissa, ultravauhtia.

Kuukkelilammen räiskäleet

Kolmas aamu valkeni vähän pilvisenä, mutta pakkasta oli eilistäkin enemmän mittarin näyttäessä 19 astetta. Aikataulusta ei kuitenkaan tingitty vaan liikkeellä oltiin jo yhdeksän aikoihin. Suksien huoltoryhmän vetäjä oli lyönyt hanskat naulaan ja luovuttanut vaikeiden olosuhteiden edessä. Liikkeelle jouduttiin siis lähtemään eilisillä pidoilla ja luistoilla.
Tällä kertaa ladut erkanivat coachin kanssa jo vajaan kilometrin jälkeen. Suuntasin tällä kertaa eteläisten reittien sijasta pohjoiseen tähtäimessä Kuukkelilammen kahvitupa. Alku oli helppoa latua Luttojokea myötäillen. Aamusta puhaltanut navakka länsituuli painoi miestä mukavasti eteenpäin. Saariselän hiihtohissit eivät vielä olleet käynnissä eikä rinteillä muutenkaan näkynyt kuin yksi rinnekone. Muutaman kilometrin jälkeen reitti Kuukkelilammelle erkani vasemmalle nousten Palo-ojan ja Palopää tunturin yli. Noin kolmen kilometrin yhtämittainen loiva nousu sujui eilisilläkin pidoilla hyvin. Tunturin huippu on runsaan 400 metrin korkeudessa ja vain joitakin hajanaisia puita kasvaa sen rinteillä. Länsituuli pääsee puhaltamaan melko navakasti ja reitin lähtiessä laskemaan Moitakurua ja Kuukkelilampea kohti on latu lähes ummessa. Tuiskulumi hidastaa vauhtia, mutta pystyssä pysyminen on pitkässä laskussa silti melkoisen työn takana.
Kuukkelilammelle saavun hieman ennen kahvituvan aukeamista, mutta kahvilan pitäjät ovat jo valmiita vastaanottamaan päivän hiihtäjiä. Runsaan tunnin hiihto palkitaan lämpimällä mehulla ja räiskäleellä. Nam. Vaihdan rauhassa kuulumisia ja kohta huomaan puoli tuntia kuluneen. Nyt pitääkin jatkaa matkaa, jota on jäljellä vielä melkoinen siivu.
Reitti jatkuu helppona kohti Luttoa ja siitä edelleen Vellinsärpimäojalle. Vastaan tulee viitta, jossa kertoo Luulammelle olevan 9,5 km. Noin kilometrin päästä tulee uusi viitta, jossa matkaa onkin 11,5 km. No, eiköhän se sieltä tämän päivän aikana vastaan tule.



Vellinsärpimäojalta reitti nousee hiljalleen ylöspäin. Maisema on rauhallinen eikä muita hiihtäjiä näy. Vaikka reitti kulkee tuntureiden välissä, pääsee länsituuli puhaltamaan kylmästi. Mitään eläimiä ei näy tai kuulu. Taajoslaavulta reitti kääntyy länteen kiertäen Luuvaaran rinnettä kohti Luulampea. Lyhyt nousu ja lasku kohti Luulampea, jonka aikana meinaa naama jäätyä kylmässä vastatuulessa. Luulammelle saavun 3 tunnin hiihtämisen jälkeen ja vastaan on tullut vain viisi hiihtäjää.
Alkuperäinen suunnitelma on hiihtää Kiilopään yli tunturikeskukseen, mutta vastaan puhaltava tuuli ei nyt houkuttele yhtään. Tähän keliin olisi pitänyt varautua paremmin. Päätänkin kääntyä kohti Saariselkää pysähtymättä edes Luulammen kahvituvalla. Edessä on kymppi suorinta tietä hiihtäen. Vasta Rumakurulla vastatuuli helpottaa ja viimeinen vitonen menee mukavasti mökkiä ja saunaa odotellessa.
Päivän saldoksi tulee neljän tunnin hiihtämiset