RINTASYÖPÄ JA LIIKUNTA
” Onko sinulla millainen hetki…”
” Kyllähän tästä valitettavasti syöpää löytyi…”
Näihin lauseisiin päättyi 8 päivän, elämäni tuskallisin piina, kun odottelin lääkärin soittoa ja patologin tuloksia rinnan patista otetusta näytteestä. Tuosta vieraasta möhkäleestä, jonka olin 5 viikkoa aiemmin itse rinnastani yllättäen löytänyt. Ja tämän puhelun jälkeen jouduinkin sellaisen junan kyytiin, johon en olisi koskaan halunnut joutua tai uskonut joutuvani. Kukapa syövän haluaisi.
Olen Hanne Kankkunen, 40+ liikunnanohjaaja Joensuusta. Toimin liikunnanohjaajana Kontiolahden kunnassa. Lisäksi suoritan liikunnan AMK opintoja Kajaanin ammattikorkeakoulussa töiden ohessa. Opinnot etenevät hitaasti, mutta varmasti ja suuri aikomus on saada paperit koulusta ulos tänä vuonna. Minulta löytyy myös toiminimi liikunnan pariin ja olenkin toiminut myös useamman vuoden yrittäjänä, ohjannut paljon erilaisia liikuntaryhmiä sekä sisällä että ulkona ja olenpa yhden treenileiri viikonkin vetänyt Kroatian lämmössä. Tänä vuonna liikunnanohjaaja urani täyttää pyöreitä, loppuvuodesta tulee 10 vuotta täyteen tämän ihanan ammatin parissa. Perheeseeni kuuluu aviomies, 17-vuotias poika sekä koiravanhus.
Liikunta on kuulunut aina osana elämääni, välillä vähän vähemmän ja ”normaalimmin” ja sitten taas välillä lähtenyt keulimaan ihan kunnolla. Kestävyysurheilu on vienyt aikanaan mennessään ihan totaalisesti. Juoksusta se lähti, muutaman puolimaratonin jälkeen monipuolistin juoksun triathloniin ja siitä vielä ultrajuoksun puolelle. Hiihtämässäkin kävin muutamat pitkät matkat. Vuodet 2012-2014 olivat meikäläisen kulta-aikaa, tuli koluttua melkein kaikki mahdolliset juoksu -ja triathlonkilpailut. Vuonna 2015 oli enää muutama yritys. Liikunnanohjaajan työ yhdistettynä ultramatkoihin ei ollut optimaalisin yhdistelmä. Keho alkoi väsyä ja alkoi ilmaantua niin paljon erilaisia vammoja vamman perään, ja koska työt oli kuitenkin ensisijaisesti pystyttävä hoitamaan, oli luovuttava pikkuhiljaa rakkaasta harrastuksesta. Otti koville. Otti todella koville ja siitä tokeutuessa meni kolmisen vuotta.
Onneksi ammattini puolesta olen kuitenkin saanut liikkua todella monipuolisesti ja löytänyt uusia lajejakin elämään, joita voin sanoa harrastuksikseni ja jotka tuottavat iloa elämääni kuten kestävyysurheilu. Liikunnan olen kokenut tärkeäksi toki ehdottomasti terveyden kannalta, mutta myös elämänlaadun näkökulmasta. Kaikki on vaan jotenkin kirkkaampaa ja parempaa, kun on fyysisesti aktiivinen ja hyvässä fyysisessä kunnossa.
Kun sain syöpädiagnoosini viime elokuussa ja tapasin kirurgini, ensimmäisenä oli mielessä, olenko itse voinut aiheuttaa tämän itselleni. Rintasyöpää ei ollut suvussa, en tupakoi ja olen aina elänyt terveellisesti ja kaiken lisäksi en kuulunut ikänikään puolesta vielä tähän riskiryhmään. Meissä kaikissa on syöpäsoluja. Toisilla ne vaan jostakin syystä aktivoituvat ja toisilla ei. Voi kestää jopa vuosikymmenen, että syöpäkasvain kehittyy sellaiseen kokoon, että se havaitaan tutkimuksissa tai sellaisen itsestään löytää, kirurgini selitti. Mietin vääjäämättä, joko tämä pirulainen on alkanut muhimaan ja tekemään tuloaan kehossani jo silloin, kun vielä kilpakuntoilin.
Syöpädiagnoosin saadessani, olin ihan hyvässä fyysisessä kunnossa ja olinpa saman vuoden aikana alkanut kiinnittämään entistä enemmän huomiota omaan henkiseen hyvinvointiinkin ja se jos mikä tuli elämään hyvään aikaan. Nimittäin fyysisen kunnon lisäksi tämä sairaus koettelee todella kovaa myös henkisesti. Vaati todellista päättäväisyyttä ottaa tämä ”haaste” asenteella vastaan ja lähteä taistelemaan, ei omaa kehoa vastaan vaan sen tukena noita pirulaisia syöpäsoluja vastaan! ” Perkele, nyt tulit kyllä ryttyilemmään väärälle tytölle!” Mikä voima meistä löytyykään tällaisella hetkellä. Tällä asenteella ja tsempillä mennään vielä tänäkin päivänä.
Syöpätyyppini varmistui sellaiseksi, että sain hoidot kaikilla mausteilla. Kasvaimeni oli sen verran pieni (2,2cm), että leikkaushoito tehtiin ensin ja siitä parannuttuani sain solunsalpaajia (sytostaatit) 6 kertaa ja näiden päälle vielä sädehoitoa 20 kertaa. Lisäksi syöpätyypilleni on hyväksi hormonaaliset hoidot, joista toinen otetaan tablettihoitona ja jatkuu 5 vuotta ja toinen tiputushoitona, joka jatkuu 3 viikon välein lähelle tämän vuoden loppua. Näillä kaikilla liitännäishoidoilla vähennetään huomattavasti syövän uusiutumisriskiä. Joten kyllä kiitos, otan mielelläni kaiken vastaan mitä määrätään! Tätä kirjoittaessani sädehoidoista on kulunut reilu kuukausi aikaa ja viimeisestä sytostaatistakin jo kolme kuukautta.
Kehoni kesti todella hyvin nuo talvella käydyt rankat hoidot. Ravisuttivat ne toki minuakin, mutta pystyin tekemään töitä koko hoitojen ajan ja liikkumaankin yllättävän paljon. Sytostaattien puolivälissä tuli sellainen hetki, että jätin jumpan ohjaukset pariksi kuukaudeksi pois ja keskityin liikunnassa vain tuottamaan hyvää oloa itselleni, omaa kehoani kuunnellen. Valmistauduin aina seuraavaan tiputukseen olemalla fyysisesti aktiivinen, en suinkaan sohvalla löhöilemällä. Tällä keinolla ajattelin vahvistavani ja voimaannuttavani kehoani seuraavaan tiputukseen. Että jaksaisin taas seuraavan myrkyn ja mahdollisesti palautuisin siitä taas paremmin, koska jokaisen tiputus kerran jälkeen kehossa oli jo kerääntynyttä solunsalpaajaa ja olo oli aina hieman edellistä raskaampi. Lisäksi vaan tuli sellainen tunne, että kestäisi paremmin sen viikon, mikä minulla kesti sytostaatin jälkimainingeissa, köllötellä ja olla iisisti. Yritin siis parantaa tällä keinolla myös tuota korvien väliä. Tiputusviikon olin aina aika kanttuvei, mutta kaksi seuraavaa viikkoa pystyin elämään ihan normaalisti. Lenkkeilin, joogasin, tein hengitysharjoituksia, hiihdin, kävin avannossa, kävin kuntosalilla, tein lihaskuntoharjoituksia omalla kehon painolla, keräsin askeleita, toistin voimalauseitani jne. Kiinnitin voimalauseilla huomioni hyviin ja positiivisiin asioihin, nämä toimivat minulle myös itseni tsemppaajina ja huomasinkin niistä olevan hyötyä. Pystyin pysymään positiivisena kaikesta huolimatta. Tiputusviikon aivosumussa, pöhnässä ja väsymyksessä, pienet happihyppelylenkit koiran kanssa ja jooga hengitysharjoituksineen olivat parasta. Kun vaan sai itsensä liikkeelle, olo välillä korjaantui hetkeksi ihan hyväksikin. Hyvä kunto ja terveelliset elämäntavat eivät ole tae sille, etteikö voisi sairastua vakavasti, mutta koen, että hyvä peruskunto auttaa sietämään ja kestämään hoidot paremmin. Tämä toimii itselläni hyvänä motivaattorina pitää kunnostani hyvää huolta myös jatkossa.
Olen elänyt tämän syöpämatkani ajan näitä liikunnan vaikutuksia. Sekä rankempien hoitojen aikana, että myös nyt, kun kuntoutumiseni alkaa pikkuhiljaa tästä sairaudesta käynnistyä, huomaan, että liikunnan avulla; niveljäykkyydet häviää, verisuonet löytyy paremmin tiputuksiin, unet hieman paranee, olo on energinen vaikka vähillä unilla on mentykin, leikkauksesta toipui nopeammin, leikkaushaavat paranivat nopeammin (aineenvaihdunnan ja verenkierron tehostaminen liikunnan avulla varmasti auttaa haavojen paranemisessa) sekä esimerkiksi itsellä leikkauksesta ja imusolmukkeiden poistosta johtuen leikatun puoleinen käteni alkoi kerätä aikalailla lymfaturvotusta ja liikunta on auttanut pääsemään tästäkin eroon jo melkein kokonaan.
Liikunnan lisäksi vakavasti sairastunut ihminen tarvitsee ympärilleen vahvan tukijoukon, joka myös jaksaa tsempata ja kuunnella, olla tukena vaatimatta mitään sen suurempia. Onhan tämä omalla tavallaan hyvin pelottavakin kokemus. Tässä ehkä ensimmäistä kertaa omalla kohdalla konkretisoitui oma kuolevaisuus. Perhe, ystävät ja vertaistuki ovat arvossa arvaamattomassa. Ja aavistiko koiramme tulevan, kun viime keväänä alkoi heittäytyä jalkojeni päälle useaan kertaan päivässä, jota ei koskaan aiemmin ollut tehnyt ja seurasi kun hai laivaa joka paikkaan. Eläimet ovat viisaita. Koirasta tuli jollain tapaa lähihoitajani.
Mm. tällaisilla asioilla olen jaksanut läpi syöpämatkani tähän saakka. Elämä on muuttunut arvoiltaan entisestä, teen itselle miellyttäviä asioita, vähennän epämiellyttävästä, yritän olla stressaamatta enää asioista ja haalin ympärilleni sellaisia ihmisiä, jotka nostavat minua ylöspäin eivätkä syö energiaani. Tuosta lauseesta voi muuten päätelläkin, millaisia arvoja olen aikaisemmin elänyt. Totuttelen uuteen ulkonäköön ja mietin, millaisen identiteetin rakennan jatkossa itselleni. Haluanko edes palata entiseen minään, vaikka esimerkiksi pitkien hiusten menetys oli maailman rankin juttu? Aika näyttää. Nyt on elämä ennen syöpää ja syövän jälkeen. Tulevaisuudelta toivon terveyttä ja entistä enemmän rohkeutta mennä kohti omia unelmia. Liikunta pysyy edelleen vahvasti elämässä ja varsinkin nyt sen tärkeyden vasta oikeasti ymmärtää. En tiedä, vieläkö joskus intoutuisi kestävyysurheilusta niin, että kävisi vielä ihan jossakin kisassa 😉 Tällä hetkellä mennään kuitenkin terveysliikunta edellä. Jatkan samalla tyylillä, liikkuen mahdollisimman monipuolisesti ja ennen kaikkea omaa kehoani kuunnellen. Julistan liikunnan ilosanomaa muille ja siinä samalla omakin keho ja mieli pysyvät kunnossa. Liike on lääke!
Tällainen on ollut minun tilanne ja kokemus rintasyöpään sairastumisesta. Täytyy muistaa, että jokainen tapaus on erilainen ja hyvin herkkä, henkilökohtainen kokemus. Jokainen meistä sairastuneista tuntee ja kokee asiat eri tavalla. Jos jotain pitäisi sanoa, mitä olisin tähän omaan matkaani lisää kaivannut, niin sellaista lähellä omalla tavallani sairauden kokemaa vertaistukea. Sairaus on pysäyttävä ja elämää mullistava kokemus kunnosta huolimatta. Tulevaisuus pelottaa ja ei pelota. Tiedostan syövän uusiutumisen mahdollisuuden, mutta tällä hetkellä olen työstämässä juurikin näitä ajatuksia, etsin omia keinoja työntää huolet ja murheet tästä taka-alalle. Aika hyvin olen tässä jo nyt onnistunutkin, aika harvoin mielen valtaa tuo pelko. Onneksi saatavilla on paljon ammatti-apua tähän(kin) asiaan, jos näyttää siltä, etteivät omat keinot riitä . Nyt keskityn viemään syöpähoidot loppuun samalla positiivisella asenteella kuin tähänkin asti ja nautin elämästä, perheestä, ystävistä, hetkistä. Elämä on nyt ja tässä. Olen vahva, minä selviän. Olen vahva, minä paranen.
Toivottelen oikein ihanaa, aurinkoista, liikunnallista kevättä ja kesää kaikille 😊 Pitäkää huolta kunnostanne ja kehostanne. Samassa tilanteessa olevia kannustan olemaan liikkeessä oman jaksamisen ja voimavarojen mukaan, itseä kuunnellen ja suosittelen etsimään juuri itselle sopiva tapa liikkua. Lajeja, tapoja ja keinoja on niin monia. Muistetaan, että pienikin määrä liikettä auttaa meitä. Ja naiset muistakaa tutkia säännöllisesti rintanne ja jos siellä vähänkin tuntuu jotakin mitä siellä ei aiemmin ole ollut, niin lääkäriin pääsee kyllä välittömästi! Suomessa on ihan äärettömän hyvä hoito ja rintasyöpä on nykyisin varsin hyväennusteinen sairaus, josta suurin osa paranee pysyvästi. Minä kuulun tähän onnekkaaseen ryhmään, että minusta tuli terve ja alun hämmennyksen ja pelon jälkeen olenkin pitänyt mielessäni kirurgini minulle sanomat sanat: tulet huomaamaan, että ei tämä syöpä välttämättä niin iso mörkö sitten olekaan, mitä olit ajatellut.
Hanne
Liitteenä:
Rintojen omatarkkailu- ja tutkimisohjeet:
https://tunnerintasi.fi/rintojen-omatarkkailu/
Liikunnan käypähoitosuositukset syöpään sairastuneille ja syövän sairastaneille
https://www.kaypahoito.fi/nix02277
Artikkeli: Liikunnan vaikutukset syövän ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa
https://www.duodecimlehti.fi/xmedia/duo/duo16096.pdf?fbclid=
Kuvatekstit:
Podcastkuva urheilu:
Vasen ylälaita: Elämäni ensimmäinen triathlon kilpailu Joroisissa 2012. Puolimatka tietysti.
Vasen alalaita: Täyden matkan triathlonissa Nastolassa 2013.
Oikealla: Maaliintulo kuva Scotlannin G2E 55 mailin kisassa vuonna 2014. Juostiin siis Glasgowsta Edinburghiin. Tämä oli yksi hienoimmista kokemuksista.
Podcastkuva hiukset:
Vasemmalla: Kolmannessa sytostaattitiputuksessa marraskussa 2020
Oikealla: Hiustenlähtö menetys oli yksi raskaimmista kokemuksista tällä syöpämatkalla. Tein niistä muistoksi taulun.
Podcastkuva työ ja harrastus:
Vasemmalla: Syöpähoitojen aikana ja koronan vuoksi vedin jumpat luonnollisesti nettiin. Oman kehon paino treenejä, kahvakuulaa, käsipainojumppaa, syketreenejä, kehonhuoltoa…Kuvassa ensimmäinen jumpan veto juuri hiustenlähdön jälkeen. Upean Teräsnainen- kuulan minulle on taiteillut Mika Kurvinen vuonna 2017.
Oikealla: Nykyisin kesä ajan lempi harrastus on suppailu koirani kanssa. Odotankin jo kovasti, että kausi tältä vuodelta pääsee taas käynnistymään. Viime vuonna se jäi sairastumisen ja rintaleikkauksen vuoksi hieman vajaaksi. Mutta kohta taas päästään Lotan kanssa aalloille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti