Edellisen kirjoituksen jälkeen ollaan flunssasta toivuttu. Siinä meni alkuviikosta vielä pari päivää ennen kuin pääsin aloittamaan uudelleen harjoittelut. Viikolla 10 juoksinkin sitten varmuuden vuoksi matolla tiistaista lauantaille asti. Siinä tuli veivattua lenkki päivässä ja lauantaina kaksi. Lauantaina vaihdoin lenkkien välissä saunaan uuden puukiukaan, jota päästiinkin sitten kokeilemaan jo samana iltana. Vanha kiuas oli palvellut jo edellisiä asukkaita, joten kiukaalla oli ikää yli 16 vuotta. Hyvinhän tuo pelasi, mutta puita se vei mielestäni aika paljon. Tässä sekä vanha että uusi kiuas rintarinnan (oikealla uusi).
Selkä ei oikein pitänyt tuosta kiukaiden kantamisesta ja sunnuntaina lenkillä selkä olikin melko jäykän oloinen. Kävin pitkästä aikaa kokeilemassa Nuuksion polkuja, mutta lumi oli sen verran upottavaa, ettei siitä oikein juoksuksi voinut sanoa. Enemmänkin sellaista rämpimistä. Viikolle tuli yhteensä 115 km juoksua.
Seuraavana maanantaina lähdin aamulla juosten töihin, mutta lantio ja alavatsa olivat todella kipeät. Vähän oli taas oireita vanhasta vaivasta, joita on ollut tässä jo muutamien viikkojen ajan. Töiden jälkeen ei voinut ajatellakaan juoksevansa kotiin. Tiistai meni ihan levon merkeissä ja viikon harjoitussuunnitelma meni kokonaan uusiksi. Keskiviikko ja torstai menivät työmatkapyöräilyn merkeissä ja vasta perjantaina kokeilin seuraavan kerran juoksua. Matolla lyhyt lenkki lenkki, jonka aikana ei enää kipuilua tuntunut. Se oli helpottava tieto vaikka kyseessä olikin vain tunnin lenkki.
Lauantai menikin sitten surullisissa merkeissä, kun kävimme Porissa hyvän ystävämme hautajaisissa. Seitsemän kuukautta aikaisemmin todettu syöpä vei voiton Jarista ja hän nukkui pois aivan liian nuorena. Hän oli meitä vain pari vuotta vanhempi. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Siksi onkin tärkeää elää tässä hetkessä eikä odottaa jotain mahdollisesti tulevaisuudessa odottavaa parempaa hetkeä. Samalla tämä antaa perspektiiviä omien juoksuongelmien suhteen. Eipä voi paljoa omista jutuista puhua samana päivänä vaikka juoksu olisi miten tärkeä asia.
Sunnuntaina juoksin auringonpaisteessa pyöräteitä pitkin 20 kilsan lenkin. Juoksu kulki yllättävän nyt hyvin eikä kipuja ollut juurikaan. Ehkä hieman etureiden yläosassa. Viikolle kertyi yhteensä 48 kilsaa juoksua ja 64 kilsaa fillaria. Harjoitustunteja kahdeksan, joka on 14 vähemmän kuin mitä harjoitusohjelmassa oli.
Tämän viikon maanantaina (viikko 12) kävin sitten uudestaan magneettikuvissa, johon olin saanut varattua ajan edellisen viikon torstaina. Taas makoiltin vajaan tunnin verran koneen uumenissa kuunnellen sen tykittävää ääntä. Alustava analyysi heti kuvauksen jälkeen oli selvä: vaivat eivät ole poistuneet vaikka varsinaista murtumalinjaa ei kuvista voi nähdä. Illalla töiden jälkeen Kertsi soitteli varsinaisen lausunnon kanssa katsottuaan kuvat rauhassa ja vertaillen viime vuoden vastaaviin kuviin. Tuomio oli se mitä oltiin pelätty. Kuvat osoittivat tilanteen pahentuneen viime kesästä. Vähän on epäselvää onko vaiva yhtään parantunut tauon ja kevyemmän harjoittelun aikana, mutta eipä sillä ole väliä, kun tilanne on nyt mikä se on. Nyt pitääkin keskustella lääkärin kanssa miten tässä tulisi edetä ja kuinka paljon harjoittelua uskaltaa ja kannattaa tehdä. Tämän uutisen jälkeen juoksin vajaat pari tuntia kotiin Leppävaarasta, siedettävää kipua.
Tiistaina oli taas lepopäivä ja keskiviikko torstai menivät fillarilla töihin. Torstaina tein vähän pidemmän lenkin filarilla kotiin ajaessani. Perjantaina juoksin vain tunnin lenkin pyöräteillä. Meillä tiet alkavat olla nyt sulia, mutta hiekkaa on vielä paljon. Vähän piti säästellä viikonlopun Endurancen leiriä varten.
Lauantaina olimmekin sitten Endurancen kevätleirillä Vierumäellä, jonne oli tullut mukavasti porukkaa. Itselläni oli tarkoitus tehdä molempina päivinä alle kahden tunnin lenkit eikä rasittaa lantiota yhtään liikaa. Jostain syystä lauantaina lenkki oli jonkin verran vaikeampi, mutta sunnuntaina taas meno oli helpompaa. Vähän tuntuisi kuin kyseessä olisi myös jotain hermostollista vaikka magneettikuvat eivät sellaista paljastaneetkaan. Tyypilliseen tapaan kuitenkin peräkkäisinä päivinä toinen lenkki oli ok ja toinen ei. Keli oli molempina päivinä täysin erilainen, kun lauantaina juoksimme räntäsateessa ja sunnuntaina auringossa ja pikkupakkasessa. Alla Suomen hitain jossain Lahden ja Heinolan välisellä tieosuudella.
Viikolle kertyi 66 juoksukilsaa ja 72 fillarikilsaa, tunteja vajaa kymmenen. Kuten viime viikolla vajausta harjoitussuunnitelmaan tuli 14 tuntia.
Japanin kannalta tilanne ei kovin hyvältä näytä. Olemme kuitenkin lähdössä matkaan, mutta kisan suhteen ei vielä osaa sanoa muuta kuin, että alkuperäinen tavoite maaliinpääsystä näyttää nyt melko mahdottomalta. Päätös starttiviivalle asettumisesta joudutaan tekemään vasta paikan päällä.
Selkä ei oikein pitänyt tuosta kiukaiden kantamisesta ja sunnuntaina lenkillä selkä olikin melko jäykän oloinen. Kävin pitkästä aikaa kokeilemassa Nuuksion polkuja, mutta lumi oli sen verran upottavaa, ettei siitä oikein juoksuksi voinut sanoa. Enemmänkin sellaista rämpimistä. Viikolle tuli yhteensä 115 km juoksua.
Seuraavana maanantaina lähdin aamulla juosten töihin, mutta lantio ja alavatsa olivat todella kipeät. Vähän oli taas oireita vanhasta vaivasta, joita on ollut tässä jo muutamien viikkojen ajan. Töiden jälkeen ei voinut ajatellakaan juoksevansa kotiin. Tiistai meni ihan levon merkeissä ja viikon harjoitussuunnitelma meni kokonaan uusiksi. Keskiviikko ja torstai menivät työmatkapyöräilyn merkeissä ja vasta perjantaina kokeilin seuraavan kerran juoksua. Matolla lyhyt lenkki lenkki, jonka aikana ei enää kipuilua tuntunut. Se oli helpottava tieto vaikka kyseessä olikin vain tunnin lenkki.
Lauantai menikin sitten surullisissa merkeissä, kun kävimme Porissa hyvän ystävämme hautajaisissa. Seitsemän kuukautta aikaisemmin todettu syöpä vei voiton Jarista ja hän nukkui pois aivan liian nuorena. Hän oli meitä vain pari vuotta vanhempi. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Siksi onkin tärkeää elää tässä hetkessä eikä odottaa jotain mahdollisesti tulevaisuudessa odottavaa parempaa hetkeä. Samalla tämä antaa perspektiiviä omien juoksuongelmien suhteen. Eipä voi paljoa omista jutuista puhua samana päivänä vaikka juoksu olisi miten tärkeä asia.
Sunnuntaina juoksin auringonpaisteessa pyöräteitä pitkin 20 kilsan lenkin. Juoksu kulki yllättävän nyt hyvin eikä kipuja ollut juurikaan. Ehkä hieman etureiden yläosassa. Viikolle kertyi yhteensä 48 kilsaa juoksua ja 64 kilsaa fillaria. Harjoitustunteja kahdeksan, joka on 14 vähemmän kuin mitä harjoitusohjelmassa oli.
Tämän viikon maanantaina (viikko 12) kävin sitten uudestaan magneettikuvissa, johon olin saanut varattua ajan edellisen viikon torstaina. Taas makoiltin vajaan tunnin verran koneen uumenissa kuunnellen sen tykittävää ääntä. Alustava analyysi heti kuvauksen jälkeen oli selvä: vaivat eivät ole poistuneet vaikka varsinaista murtumalinjaa ei kuvista voi nähdä. Illalla töiden jälkeen Kertsi soitteli varsinaisen lausunnon kanssa katsottuaan kuvat rauhassa ja vertaillen viime vuoden vastaaviin kuviin. Tuomio oli se mitä oltiin pelätty. Kuvat osoittivat tilanteen pahentuneen viime kesästä. Vähän on epäselvää onko vaiva yhtään parantunut tauon ja kevyemmän harjoittelun aikana, mutta eipä sillä ole väliä, kun tilanne on nyt mikä se on. Nyt pitääkin keskustella lääkärin kanssa miten tässä tulisi edetä ja kuinka paljon harjoittelua uskaltaa ja kannattaa tehdä. Tämän uutisen jälkeen juoksin vajaat pari tuntia kotiin Leppävaarasta, siedettävää kipua.
Tiistaina oli taas lepopäivä ja keskiviikko torstai menivät fillarilla töihin. Torstaina tein vähän pidemmän lenkin filarilla kotiin ajaessani. Perjantaina juoksin vain tunnin lenkin pyöräteillä. Meillä tiet alkavat olla nyt sulia, mutta hiekkaa on vielä paljon. Vähän piti säästellä viikonlopun Endurancen leiriä varten.
Lauantaina olimmekin sitten Endurancen kevätleirillä Vierumäellä, jonne oli tullut mukavasti porukkaa. Itselläni oli tarkoitus tehdä molempina päivinä alle kahden tunnin lenkit eikä rasittaa lantiota yhtään liikaa. Jostain syystä lauantaina lenkki oli jonkin verran vaikeampi, mutta sunnuntaina taas meno oli helpompaa. Vähän tuntuisi kuin kyseessä olisi myös jotain hermostollista vaikka magneettikuvat eivät sellaista paljastaneetkaan. Tyypilliseen tapaan kuitenkin peräkkäisinä päivinä toinen lenkki oli ok ja toinen ei. Keli oli molempina päivinä täysin erilainen, kun lauantaina juoksimme räntäsateessa ja sunnuntaina auringossa ja pikkupakkasessa. Alla Suomen hitain jossain Lahden ja Heinolan välisellä tieosuudella.
Viikolle kertyi 66 juoksukilsaa ja 72 fillarikilsaa, tunteja vajaa kymmenen. Kuten viime viikolla vajausta harjoitussuunnitelmaan tuli 14 tuntia.
Japanin kannalta tilanne ei kovin hyvältä näytä. Olemme kuitenkin lähdössä matkaan, mutta kisan suhteen ei vielä osaa sanoa muuta kuin, että alkuperäinen tavoite maaliinpääsystä näyttää nyt melko mahdottomalta. Päätös starttiviivalle asettumisesta joudutaan tekemään vasta paikan päällä.
2 kommenttia:
Ikävä kuulla että ongelmat jatkuu,kärsivällisyyttä ja tsemppiä.
-Petri
Kiitos Petri.
Pitää ottaa nyt vähän varovaisemmin tämä kevät ja kesä. Toivottavasti jo loppuvuodesta pääsisi taas normirytmiin. Onneksi voi tehdä muutakin kuin juosta.
SP
Lähetä kommentti