perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kausi paketissa

Epäselvyys lonkan tilanteesta loppui sitten viime viikolla. Kuten viimeiset lenkit ovat osoittaneet ei juoksu tunnu hyvälle tällä hetkellä ja kaikki asiat eivät ole kunnossa. Viime viikolla tehty uusi magneettikuva kertoo tilanteen menneen huonompaan suuntaan sitten viime helmikuun, jolloin edelliset kuvat oli otettu. Ilmeisesti maaliskuussa juostut 1000+ kilometriä sekä toukokuussa ollut neljäkasi eivät olleet parasta mahdollista ajanvietettä lonkassa jo olleelle rasitusmurtumalle. Pahemmat oireet alkoivat kuitenkin näkyä ja tuntua vasta kesäkuussa, jonka aikana juoksua ei juurikaan ole kertynyt.

Viime viikolla tehdyssä uudessa magneettikuvassa näkyy, että luusta on nyt irronnut pienempi pala ja sen takaisinluutuminenkin on epävarmaa. Lääkäri "suositteli" heti 4-6 viikon totaalilepoa, eli ei juoksua tai pyöräilyä tai edes runsaampaa kävelyä. Vasta tämän jälkeen voi ajatella kevyen pyöräilyn aloittamisen. Parin kuukauden päästä tarvitaan myös uudet magneettikuvat, jotta tiedetään miten luu on alkanut paranemaan. Vasta niiden jälkeen tiedetään voiko uuden harjoittelun aloittaa, pitääkö taukoa jatkaa vai onko edessä esimerkiksi leikkaus. Joka tapauksessa harjoittelun joutuu aloittamaan todella kevyesti näin pitkän tauon jälkeen.

Tämän kauden kisojen osalta se tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki tämän vuoden kisat voi suosiolla unohtaa. Kahden ja puolen viikon kuluttua oleva 24h EM rogaing Latviassa päätettiin jo ennen viimeisiä magneettikuviakin jättää väliin. Sinne ei olisi mitään asiaa ja vielä vähemmän nyt, kun on tiedossa lonkan todellinen tilanne. Latvian lisäksi näyttää vahvasti siltä, että myös pitkään odotettu UTMB on pakko jättää väliin. Sinne ei ole aikaa kuin runsas seitsemän viikkoa. Tämä harmittaa erityisesti, koska tästä kisasta on haaveiltu jo vuosia.

Kaikkein harmillisinta on kuitenkin tämän vuoden kohokohdan, Mammuttimarssin, jääminen väliin. Vaikka kaikki menisi hyvin ja harjoittelun makuun pääsisi taas elo- syyskuun vaihteessa, niin aika ei riitä sellaiseen kuntoon pääsemiseen, että lähes 200 km vuorokaudessa (vielä on epäselvää, onko aikaraja 24h myös tänä vuonna) onnistuisi Mammutissa. Se ei vaan ole mahdollista tässä tilanteessa ja siitä on turha enää edes unelmoida.

Yhtä kaikki, elämä menee eteenpäin eikä tässä kuitenkaan olla missään nimessä ranteita vetämässä auki. Kesästä ja syksystä tulee melko erilaiset kuin olin suunnitellut, mutta tilannehan voisi aina olla vieläkin huonompi. Ainakin tässä ehtii nyt lueskelemaan nurkiin kasaantuneita lehtiä ja kirjoja...ja suunnittelemaan uusia seikkailuja.

6 kommenttia:

Juki kirjoitti...

On todella harmillista että lonkan tilanne on näin paha ja joudut
pitämään pitkää juoksulepoa ja jättämään tämän vuoden kisat väliin.
Toivottavasti lonkkasi paranee pian ja pääset harjoittelemaan.

Timo kirjoitti...

Osaan jotenkin kuvitella fiiliksen.
Tsemppiä vaan kuntoutukseen!

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä eteenpäin. Ei auta harmitukseen, mutta varmaankin kannattaa ottaa rauhallisesti ihan lääkärin suositusten mukaan.Ja senkin jälkeen äärimmäisen varovasti. "Ikämies ei parane, mutta kunhan malttaa vuosia on edessä", kokeneemman harrastajan minulle antama ohje.
T. Matti I

StanleyPark kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta kaikille! Joo, rauhassa on tarkoitus ottaa koko kesä ja syksy.

Hyviä treenejä ja kisoja itse kullekin.

-J- kirjoitti...

Huoh, Tsemppiä ja sympatiaa Vantaan perukoilta! Omat ongelmat tuntuvat kovin vähäpätöisiltä. Onneksi olet niin kova luu, että palaat sitten entistä parempana :)

Juoksee susien kanssa kirjoitti...

Nyt vaan malttia parantumiseen.Meillä on vielä kymmeniä runsaan liikunnan vuosia edessä kunhan vaan vaan huolehdimme terveydestämme.Toki onnellakin on osansa,mutta eiköhan omillakin toimilla ole vaikutusta.

Treeniyhteenveto 2023

Vuotta on vielä pari päivää jäljellä, mutta tässä vähän yhteenvetoa treeneistä (päivitetty 2.1.2024). Datat tulee Polar Flown puolelta: Koko...